Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 21.1.2004
Hallitustenvälisyys vie unionin umpikujaan
Euroopan unionin kriisitilasta vallitsee laaja yksimielisyys julkisessa keskustelussa. Pääkirjoitustoimittaja Olli Kivinen äityi julistamaan, että ”EU on tuuliajolla” (HS 8.1.). Irakin sodan, EMU:n vakaussopimuksen rikkomusten ja pääministeri Silvio Berlusconin erikoisten avausten pohjustama Euroopan uskottavuuden rapautuminen kärjistyi hallitusten välisen konferenssin keskeytymiseen tuloksettomana 13.12.2004.
Ero kriisin ja onnistumisen välillä tuntuu joskus hämmästyttävän pieneltä. Kun Nizzan huippukokouksessa 2000 valvottiin tarpeeksi monta yötä, saatiin pääministerit lopulta suostumaan päätöksentekotavoista ja äänimääristä hierottuun kompromissiin, joka hakee vertaistaan sekavuudessa. Parin vuoden ajan kyseistä sekametelisoppaa sitten kutsuttiin urhoollisesti poliitikkojen taholta menestykseksi. Lienee kansalaisten onni, ettei uuvutustaktiikkaa nyt yritetty käyttää.
Vastoinkäymisten lisäksi päättyneeseen vuoteen mahtuu unionin kannalta jotain hyvääkin. Kovin nopeasti on Suomessakin unohdettu hakijamaissa viime vuonna pidetyt yhdeksän kansanäänestystä, ja niiden tuottamat yllättävän selvät voitot jäsenyyden kannattajille. Konventin tuottamaa esitystä sopimukseksi Euroopan perustuslaista on enimmäkseen pidetty hyvänä pohjana hallituksien neuvotteluihin. Konventin ehdotus paikkaa useita Nizzan epäonnistumisia, jos sitä ei revitä täysin auki pääministerien toimesta.
Miksi sitten unioni on kriisissä? Jäsenmaiden johtajien heikkoutta ja näiden visioiden puutetta on kätevää syyttää, mutta moisen ongelman ratkaiseminen tapahtuu vain vaalien kautta. Yleistä on myös valitella, että kansalliset edut painavat päätöksenteossa liiaksi. Onpa yllätys! Tuskin on hirveän mullistavaa, että jonkin maan hallitus ajaa ensisijaisesti kyseisen maan etua ja asettaa unionin kokonaisedun kakkoseksi. Sellainen rohkea idealisti ministeri, joka toimisi toisin, saisi nopeasti kimppuunsa kotimaansa lehdistön ja äänestäjät.
Hallitustenvälinen yhteistyö on muodostunut keskeiseksi osaksi Euroopan unionia. Nykypäivän EU:n haasteet poikkeavat kuitenkin integraation alkuajoista. Yhteistä politiikkaa tehdään nyt sosiaalikysymyksistä aina ulkopolitiikkaan, jäsenmaita on vapun jälkeen 25 eikä ulkopuolista uhkaa tankkidivisioonineen ole enää olemassa. Tilausta yhteistyön tiivistämiselle mm. puolustus- ja ympäristöpolitiikassa sekä rikosten torjunnassa kyllä löytyy, mutta ns. draivi Euroopan rakentamiseen jäsenmaiden tekemien kompromissien kautta tuntuu olevan kadoksissa.
Pidemmällä aikavälillä unionin on siirryttävä demokraattiseen järjestelmään, jossa kansalaisten valitsema parlamentti ja sen luottamuksen varassa toimiva komissio ovat vallan keskiössä. Vain tällä tapaa integraatio voi saada takaisin dynamisminsa ja kansalaistensa luottamuksen! Nyt EU:ssa käytettävä valta on käytännössä piilossa kansalaisilta, ja vaalituloksien vaikutus unionin politiikkaan on vähintäänkin epäselvä. Konventin esityksessä on kansalaisjärjestöjen peräänkuuluttamia askelia eurooppalaisen demokratian luomiseksi ja niiden pohjalta on hyvä jatkaa unionin rakentamista tulevina vuosina. Ensin presidenttien ja pääministerien pitäisi saada kuitenkin työnsä tehdyksi ja hierottua vielä yksi kompromissi.
Lauri Tierala
Eurooppalaisen Suomen Nuoret ry,
puheenjohtaja

0