Kesäkuun Eurooppa-neuvosto saavutti tiukkojen neuvottelujen jälkeen kompromissin perussopimusten uudistamisesta. EU:n perustuslakisopimuksen sisällöstä 99% sisällytetään nykyisiin sopimuksiin, vaikkakin nimi vaihtui matkalla ”Uudistussopimukseksi”. EU saa pysyvän Komission puheenjohtajan, jota myös EU:n presidentiksi on jo nimitetty, Komission varapuheenjohtajaksi asettuu ulkopolitiikan korkea edustaja ja yhteispäätösmenettelyä laajennetaan.

Ranskan ja Hollannin kielteisten kansanäänestyspäätösten jälkeen Saksan puheenjohtajuuskauden epävirallinen tavoite on ollut sopimus, joka voitaisiin ratifioida kaikissa jäsenmaissa ilman kansanäänestystä. Niin hölmöltä kuin se kuulostaakin, ainakin Ranskan ja Hollannin osalta tässä ollaan ilmeisesti onnistumassa. Tämä siis siitä huolimatta, että sopimuksen sisältö ei käytännössä ole juurikaan muuttunut. Olennainen kysymys onkin, mikä tilanne tulee olemaan esimerkiksi Iso-Britannian, Irlannin tai Tanskan osalta.

Heinäkuussa käynnistyvä hallitustenvälinen konferenssi päättyy nykyisten kaavailujen mukaan lokakuun 18.-19.pvä. Tämän jälkeen alkaa ratifiointikierros, joka on tarkoitus saattaa päätökseen siten, että sopimus saadaan voimaan ennen seuraavia Euroopan parlamentin vaaleja. En kuitenkaan olisi lainkaan varma, että ratifiointikierros sujuu lainkaan niin ruusuisesti, kuin nyt Eurooppa-neuvoston jälkeen monet ovat juhlineet. Mikäli kansanäänestys toteutetaan jäsenmaissa, saattaa yksikin kielteinen äänestyspäätös suistaa sopimusuudistuksen uudestaan raiteiltaan.

Sopimusten ratifioimisprosessin lisäksi mielenkiintoinen kysymys on myös Iso-Britannian jättäytyminen osittain oikeus- ja sisäasioiden sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan ulkopuolelle. Tämä sen lisäksi, että perusoikeusasiakirja ei sido brittejä. Iso-Britannian jättäytyminen Unionin ulkoreunalle saattaa olla lähtölaukaus eri nopeuksien integraation kehittymiselle.

EU:n sisällä osa jäsenmaista on osallistunut integraatioon innokkaammin kuin toiset. Osa Euro-kelpoisista jäsenmaista on jättäytynyt yhteisvaluutan ulkopuolelle. Osa EU-maista ei kuulu Schengen-sopimukseen. Osa jäsenmaista haluaa jättäytyä YUTP:n ulkopuolelle. Tämän lisäksi EU-kriittiset jäsenmaat omalta osaltaan jarruttavat integraatiokehitystä, kuten vaikkapa Puolan kiukuttelu Eurooppa-neuvostossa osoitti.

Olennainen kysymys kuuluukin: miten kahden nopeuden Unionin kehittyminen vaikuttaisi EU:n toimintaan? Vaarantaako toisten jäsenmaiden syvenevä integraatio EU:n eheyden tai yhtenäisyyden? Mielestäni on kuitenkin tärkeää, että yksittäiset jäsenmaat eivät kykene seisomaan EU:n kehityksen tiellä.

Kirjoittaja on Eurooppanuoret ry:n puheenjohtaja.

KUVA

0