Eurooppalaisuus – mitä se on? Minkälaista yhteenkuuluvuutta meidän eurooppalaisten pitäisi tuntea? Mille sen pitäisi perustua? Pitäisikö meidän tuntea euronationalismia?

Miten kävisi kansallisille nationalismeille? Pitäisikö meidän tuntea ylpeyttä Euroopasta sen symbolien; lipun, hymnin, rahan kautta? Tuntuuko keinotekoiselta?

Toiseksi viittaukset näihin yhteisiin symboleihinhan poistettiin uudesta hautumassa olevasta sopimuksesta. Toiseksi sehän ei ole enää ’perustuslaillinen’ – sekin viittaus liittyy kansallisvaltioihin ja heidän perustuslakeihinsa.

No niin, poistettiinpa nämä asiat, jotka kansallisvaltiossa ovat nationalismin symboleita. Näinkö EU ei ole eikä tule valtioksi? Mitäs sitten? Eihän se asia poista tunnetta tuntea itseään eurooppalaiseksi. Eli ei mitään väliä. Vai onko sittenkin?

Hullunkurista, mutta eurooppalaista identiteettiä ja yhteenkuuluvuutta lähdettiin alunperin rakentamaan kolmen pylvään varaan; kreikkalainen rationaalinen ajattelu, roomalainen oikeus ja kristinusko. Kuulostaako mahdottomalta? Näin myös oli, sillä onko tällaista identiteettiä mahdollista edes rakentaa ja toisekseen nämä elementit jakautuivat mantereella epätasaisesti, eivätkä ne olleet tasaisesti kaikkien eurooppalaisten jaettavissa. Miksi tällaista identiteettiä pyrittiin rakentamaan? Miksi tarvittiin euronationalismia? Miksi tarvittiin eurooppalainen supranationalismi täydentämään ja ehkä jopa osin korvaamaan kansallisia identiteettejä? Miksi alettiin luoda Euroopalle yhteisiä symboleja?

Vastaus on tietysti yksinkertainen: Tavoitteena on saada kansalaiset tuntemaan yhteenkuuluvuutta ja suhtautumaan myönteisesti unioniin ja sen hallintoon. EU kun on rakentunut ylhäältä alas: eliitiltä kansalle. Kansalaisten olisi hyvä olla myönteisiä eliittinsä rakennelmaa kohtaan. Siksi tarvittiin jopa keinotekoinen eurooppalainen identiteetti – legitimoimaan unionia.
Euroopan ”superkansakunnan” pääkaupunki on Bryssel, sillä on oma lippu, hymni, vuosipäivä passi, ajokortti, rekisterikilpi ja raha.

Voidaanko eurooppalaista identiteettiä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta rakentaa tällä tavoin ?

No kuulostaa ihan absurdilta, ei tietenkään. Jo Monnet totesi, että ”Eurooppaa ei koskaan ole ollut olemassa” – eli se pitää luoda aidosti ja jos hän voisi aloittaa Unionin alusta hän lähtisi talouden sijaan liikkeelle kulttuurista.
Ollaan tietysti edistytty tuosta ajasta, jolloin ajateltiin, että eurooppalaisuus voidaan luoda tyhjästä.

Nyttemmin pyritty aikaansaamaan eurooppalaista identiteettiä, joka legitimoisi integraation ja toisi unionin kansalaisia lähemmäksi: 1984 komission Vihreä Kirja: eurooppalaisen televisioyhtiön luominen, 1995 komission eurooppalaista kulttuuritoimintaa tukeva raportti ja Maastrichtin sopimus: Euroopan kansalaisuus.

Mutta siltikin tutkimusten mukaan Eurosymbolien sisältö ja merkitys ovat jääneet epämääräisiksi. Ne nähdään unionin symboleina, eivätkä edusta eurooppalaisuutta sen koko kirjossa. Luovatko ne yhteisyyttä, legitimoivatko unionia, nopeuttavatko integraatiota? Vai luovatko tällaiset symbolit vain keinotekoisuuden tunnetta, linkkiä historiaan jota ei koskaan ollut?

Jos nationalismi on tietty oppirakennelma, ei EU:ssa sellaista ole mietitty. Mutta jos se nähdään väljemmin – kansallisvaltioille tyypillisten symbolien käyttönä ja laajentamisena koko Eurooppaa koskeviksi tai pyrkimys rakentaa yhteinen kaikkien jaettavissa oleva eurooppalainen historia ja aateperintö – niin euronationalismia on olemassa. EU on pyrkinyt kansallisuusaatteelle tyypillisin keinoin lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta eurooppalaisten kesken.

Voidaan sitten kysyä, että onko tämä tosiaan hyvä keino? Miksi eurooppalaista yhteenkuuluvuuden tunnetta tulisi rakentaa kulttuurisen identiteetin varaan? No en oikein jaksa uskoa, että enää ajateltaisiinkaan näin.

Oma suosikkini, jolle eurooppalaisuus tulisi rakentua – ja ehkä tänä päivänä rakentuukin – on poliittisen kansalaisuuden ajatus. Kysymys on EU:n jäsenvaltioiden alueella asuvien ihmisten laajoista poliittisista kansalaisoikeuksista ja niiden kautta eurooppalaisuuden syntyminen. Jürgen Habermas on yksi tämän suunnan merkittävin markkinoija. Hänen mukaansa yhteiskunnat etääntyvät kauemmaksi kulttuurisesti homogeenisten populaatioiden kansoittamista kansallisvaltioista. Elämän kulttuurimuotojen, etnisten ryhmien, uskontojen ja maailmankatsomusten kirjo on jatkuvasti kasvamassa Euroopassa. No tämähän on aivan totta! Hänen mukaansa tarvitaan siis uudenlainen Euroopan kansalaisuus; tarvitaan aitoa yhteenkuuluvuuden tunnetta kehittävän eurooppalaisen kansalaisfoorumin synnyttäminen, ei aiempi poissulkemiseen ja ulosrajaamiseen perustuva elitistinen ”Euroopan linnoituksen” rakennustyö. Habermasin mukaan aidosti poliittinen foorumi ei kaipaa tuekseen kansallisiin arvoihin perustuvia symboleja ja legitimaation takeena on avoin, laajan kansalaisten osallistumiseen pohjautuva poliittinen järjestelmä, jonka aikaansaamat konkreettiset tulokset itsessään lisäisivät kansalaisten kiinnostusta unionia ja sen päämääriä kohtaan.

Ihan kivojahan nuo symbolit ovat, varsinkin meille federalisteille – mutta todellisuudessa niillä ei eurooppalaisuuden kannalta ole väliä – ainakaan minulle. Eurooppalaisuus on minulle jotain ihan muuta!

Kirjoittaja on Eurooppanuoret ry:n hallituksen jäsen.

KUVA

0