Pari viikkoa sitten kiirehdin lounastapaamiselta Oulun yliopistolta illalliselle Berliiniin. Osaltaan tuonkin seminaarimatkan mahdollistivat kohtuulliset matkakulut ja toimivat liikenneyhteydet Ouluun. Lentoliikenteen kallistuessa kuitenkin erityisesti suomalaisten nuorten matkustaminen Euroopan unionin sisällä vaikeutuu, mikä taas rakentaa kokonaan uuden esteen vapaan liikkuvuuden toteutumiselle: varallisuuden.

Berliinissä söin illallista puolalaisen tuttavani kanssa. Illan aikana tulimme siihen tulokseen, että ei ole kenenkään etu, jos ihminen elää koko elämänsä samassa paikassa kohtaamatta muista kulttuureista lähtöisin olevia ihmisiä. Esimerkiksi stereotyyppisten käsitysten mukaan syrjäisissä puolalaisissa maalaiskylissä eletään yhä keskiaikaa. Valitettavasti tuttavani mukaan tällä ennakkoluulolla on myös todellisuuspohjansa. Joissain Puolan maalaiskylissä todella eletään lähes luontaistaloudessa Puolan katolisen kirkon kaitsemina. (Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa, että jos Puolan katolisen kirkon maalaisseurakunnan yleistäisi kuvaamaan koko katolista kirkkoa, se olisi sama asia kuin asettaisi jonkin suomalaisen herätysliikkeen kuvaamaan koko luterilaista kirkkoa.) Kyse ei tosin ainakaan liberaalin ystäväni mukaan ole täysin mahdollisuuksien puutteesta vaan myös elämäntapavalinnasta.

Kuitenkaan kaikille nuorukaisille ei näissäkään kylissä riitä elantoa. Täten monet heistä ovat lähteneet siirtotyöläisiksi muualle Eurooppaan, pääsääntöisesti Saksaan ja Yhdistyneisiin Kuningaskuntiin. Kun Puolan maaseudulla ystävällisyyden ja vieraanvaraisuuden lisäksi kukoistaa muun muassa juutalaisviha, homouden pelko ja katkeruus saksalaisia kohtaan, on todellisuus Euroopan suurkaupungeissa aivan toinen. Ja kotiin palatessaan kylien nuorukaiset ovatkin useimmiten joutuneet punnitsemaan kriittisesti omia arvojaan. Tuttavani painottikin, että unionin merkittävimpiä mukanaan tuoman vaikutuksia on ollut siinä, että ihmisten vapaaliikkuvuus muuttaa kohtaaminen kohtaamiselta arvokonservatiivisinta Puolaakin suvaitsevaisemmaksi erilaisuutta kohtaan.

Yksi Euroopan unionin kiistattomia saavutuksia on sen kansalaisten vapaan liikkuvuuden edistäminen unionin sisällä. Viisumivapaus ja passitarkastusten poistuminen tekee matkanteosta paljon joustavampaa. Yhteinen valuutta helpottaa kummasti oleskelua toisessa maassa ja lentoyhtiöiden matkustajien pompottelua on rajoitettu säätämällä matkustajille oikeudet. Halvat lentojen hinnat ja viranomaisesteiden poistaminen ihmisten matkustamisen tieltä ovat saaneet Euroopan paitsi liikkumaan, myös kohtaamaan toistensa kulttuurit ja siten purkamaan esteitä eri ihmisryhmien ystävyyden tieltä.

Matkustamisen halpuus on myös monen unionin menestyksekkäimmän tukitoimen takana. Erasmus-vaihtoon lähteminen Madridista virallisesti ultraperiferseksi julistettuun Ouluunkaan ei tunnu mahdottomalta, kun lentolippujen hinnat sinne kaukana junalippujen hintataivaista. Vastaavasti matkakulujen siedettävä taso on merkittävästi helpottanut monien pienillä budjeteilla toimivien kansalaisjärjestöjen osallistumista unionin nuoriso-ohjelmaan.

Lentomatkustamisen halpuus ei tule kuitenkaan jatkumaan kauan. Jo nyt tiukka kilpailu on varmasti painanut lentolippujen hinnat niin alas kuin on mahdollista. Se tuleeko lentoliikenne päästökaupan piiriin vai ei on hintojen nousun kannalta pitkällä tähtäimellä merkityksetöntä, sillä öljyn hinnannousu tekee perinteisillä suihkukoneilla liitelystä joka tapauksessa paljon nykyistä kalliimpaa. Jotta vapaasta liikkuvuudesta ei tule vain rikkaiden huvi, on unionin pakko alkaa kiinnittämään huomiotaan Euroopan raideliikenteen kehittämiseen.

Unioni pyrkii kehittämään jäsenmaiden rautatieliikenneverkoista Eurooppaa yhdistäviä yleisiä suurnopeusverkkoja, joilla kaupalliset rautatieyritykset voisivat liikennöidä. Merkittävimmät unionin avaukset raideliikenteen saralla ovat viime vuosina olleet: junaliikenteen avaaminen vapaalle kilpailulle vuonna 2010 sekä saman vuoden alusta matkustajille tuleva oikeus saada korvauksia junan myöhästymisestä. Siitä huolimatta, että Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen erityisesti Itä-Euroopan raideverkon kehittäminen on jäänyt onnettomalle tasolle, on Euroopan laajuisten liikenneverkkojen (TEN-T) kehittämiseen varattu unionin budjetissa vuosille 2007 – 2013 vain 5,1 miljardia euroa. Siitäkin suurin osa menee vanhoihin jäsenmaihin. Unionin seuraavalla rahoituskaudelle jäsenvaltioiden ja parlamentin onkin osoitettava lisää rahoitusta raideliikenteen kehittämiseen. Erityisen tärkeää on Berliini-Varsova- Vilna-Riika-Tallinna-Pietari-suurnopeusradan rakentamisen aloittaminen. Lisäksi unionin samalla pidettävä huoli siitä, etteivät rajat ylittävän raideliikenteen hinnat nouse kohtuuttomiksi, jotta Euroopan nuoret myös jatkossa pääsevät tutustumaan toistensa kulttuureihin.

Suurin este raideliikenteen kehittämisen tiellä on kuitenkin unionin itäisten jäsenvaltioiden haluttomuus panostaa siihen. Koska unioni tukee vain niitä merkittäviä liikenneinfrastruktuurihankkeita, joihin myös jäsenvaltiot haluavat panostaa, tarvitaan unionin jäsenmaissa myös kansalaisyhteiskunnan lobbausta rautatieliikenteen puolesta. Esimerkiksi unionin itäisimmässä jäsenvaltiossa junaliikenteen vapauttaminen kilpailulle tuskin tuo matkustajaliikenteeseen merkittäviä parannuksia jo siitä syystä, että rataverkko on päässyt rappeutumaan surkeaan kuntoon. Päinvastoin, todennäköisesti jäsenvaltion pohjoisimmissa osissa junayhteydet jatkavat samaan aikaisesti sekä hidastumistaan että kallistumistaan. Toisaalta jos käy selväksi, ettei unionin jäsenvaltioilla ole mielenkiintoa kantaa huolta raideverkkojensa kunnosta, voi ne siirtää myös unionin vastuulle. Mikäli unioni ja sen jäsenvaltiot vain haluavat rautatieteknologiaan investoida ja rataliikennettä tukea, ei ole teknologian puolesta mahdotonta, että Oulusta pääsisi jatkossakin nopeasti ja kenties halvastikin Berliiniin.

Kirjoittaja on Nuorten Eurooppalaisten Federalistien (JEF-Europe) valtuuston jäsen.

KUVA JA KOMMENTTI

0