Eurooppanuorten vuosikokous vaatii kannanotossaan suomalaisia puolueita keskittymään tulevan vuoden kesäkuussa järjestettävissä eurovaaleissa kampanjoimaan eurooppalaisilla teemoilla ja eurooppalaisista asioista.

KANNANOTTO
EUROOPPANUORET RY
julkaisuvapaa heti
28.11.2008
EUROOPPANUORET: PUOLUEIDEN KAMPANJOITAVA EUROVAALEISSA EUROOPPALAISILLA TEEMOILLA
Eurooppanuorten mielestä Europarlamenttiin pyrkijöiden olisi rehellistä keskittyä vaalikampanjoissaan sellaisiin asioihin, joihin parlamentti voi vaikuttaa. Esimerkiksi unionin kohtaama talouskriisi ja ilmasto- ja energiapaketti ovat kaikkia Euroopan kansalaisia koskettavia teemoja.
Helsingissä kokoontunut Eurooppanuorten vuosikokous otti määrätietoisesti kantaa sen puolesta, ettei EU:lle kuulumattomista asioista kinastelu saa viedä vaalikeskustelua sivuraiteille. Kansalaiset ansaitsevat erityisesti EU-vaaleissa rehellistä ja asioihin keskittyvää kampanjointia, eivät tyhjiä iskulauseita.
”Myös median on muistettava roolinsa vallan vahtikoirana ja ehdokkaiden puheiden kärkevänä tarkkailijana”, muistuttaa Eurooppanuorten vastavalittu puheenjohtaja Joonas Turunen. ”Kohu-uutisten etsiminen EU-direktiivejä venyttelemällä tosiasioihin perehtymättä eivät ole medialle itsellekään kunniaksi”.
Tuleva europarlamenttikausi tulee olemaan täynnä haasteita. Eurooppanuoret toivoo että tulevalla vaalikaudella Kroatia ja Islanti liittyvät unionin jäseniksi ja Lissabonin sopimus astuu voimaan. Etenkin Euroopan parlamentin toimivallan laajetessa kansalaisilla on oikeus tietää mihin suuntaan ehdokkaat ja heidän eurooppalaiset puolueensa unionia luotsaisivat.
Lisätietoja:
Puheenjohtaja 2009 Joonas Turunen
joonas.turunen(at)eurooppanuoret.fi, 040-5425935
Pääsihteeri Johan Ekman
johan.ekman(at)eurooppanuoret.fi, 050-5923385

0