Suomessa käydään vilkasta EU-keskustelua kaikilla foorumeilla. EU on esillä hyvässä ja pahassa, aiheesta puhutaan työpaikkojen kahvipöydissä, huoltoasemien ”parlamenteissa” ja tietysti myös ylimmässä valtionjohdossa: kaikilla tasoilla EU on jollakin tavalla mukana. Jokaisella on oma mielipide, osa on puolesta ja osa on vastaan. EU on kuitenkin tosiasia ja sen mukaan mennään eteenpäin tätä elämää, halusimme sitä tai emme.

Tässä EU-tohinassa on unohtunut eräs tärkeä pointti, joka on osa identiteettiämme. Olemme nimittäin osa Pohjoismaita. Tätä ei ole mielestäni korostettu tarpeeksi keskusteluissa. Onhan toinen virallinen kielemmekin ruotsi, ja tällä naapurimaallamme on muutoinkin erittäin tärkeä rooli meidän historiassa.

Juuret alkavat jo 700-luvulta, jolloin kielestä riippumatta viikinkikulttuuri oli yhtenäinen koko itämeren alueella. 1100-1200 luvulla ruotsin kieli jäi pysyvästi Suomeen. Samoihin aikoihin myös Ruotsin valtio rantautui Suomeen. Vuonna 1548 Mikael Agricolan suomenkielinen Uusi Testamentti ilmestyy Tukholmassa. Vuonna 1863 suomi ja ruotsi tehdään tasaveroisiksi kieliksi Suomessa, kahdenkymmen vuoden siirtymäajalla. 1960- luvulla eduskunta tekee päätöksen, jonka mukaan toinen kotimainen kieli on kouluissa pakollinen. 2000-luvulla puhutaan ”pakkoruotsista” ja siitä, että onko kieli pelkkä kommunikaatioväline, johon riittää englanti. Mikäli juuret alkavat jo 700-luvulta, kyllä silloin voidaan puhua jo identiteetistä.

Meidän tulee siis muistaa, että vaikka olemme osana EU:ta, olemme myös osa Pohjoismaita. Pohjoismaita yhdistää samanlainen käsitys hyvästä yhteiskunnasta. Eri maiden vertailussa, Pohjoismaat löytyvät yleensä aina kärjestä koskee asia sitten tasa-arvoa, kilpailukykyä tai esimerkiksi naisten asemaa. Pohjoismailla on siis hyvät arvot ja ne tunnetaan maailmalla, mutta tiedostammeko aina itse tätä vaikkapa EU-keskusteluissa. Mikäli korostaisimme olevamme osa Pohjoismaita, saisimmeko äänemme paremmin kuulumaan maailmalla?

Kirjoittaja on Eurooppanuoret Oulussa ry:n puheenjohtaja.

0