Eurooppanuoret ry etsii korkeakouluharjoittelijaa syksylle 2011 siten, että harjoittelu alkaa harjoittelijalle parhaiten soveltuvana ajankohtana syyskuun 2011 aikana ja kestää yhteensä kolme kuukautta. Harjoittelu on täysipäiväinen ja siitä maksettava korvaus muodostuu korkeakoulun maksamasta harjoittelutuesta ja sen lisäksi maksettavasta erikseen sovittavasta työnantajan osuudesta.

Harjoittelijan tehtävänä on toimia syksyllä ilmestyvän Tähdistö-lehden päätoimittajana sekä osallistua Helsingissä lokakuussa järjestettävän kansainvälisen seminaarin järjestelyihin. Lisäksi harjoittelija osallistuu marraskuussa Olarin lukion opiskelijoiden kanssa toteutettavan Young Ideas for Europe –hankeviikon suunnitteluun, toteutukseen ja loppuraportointiin.

Valittavalta henkilöltä edellytämme sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa, organisointikykyä, eurooppalaista maailmankatsomusta sekä valmiutta oma-aloitteiseen ja itsenäiseen työskentelyyn. Arvostamme Euroopan unionin rakenteiden tuntemusta sekä kokemusta suomalaiselta järjestökentältä. Eduksi katsomme erityisesti Eurooppanuoret ry:n toiminnan tuntemuksen. Toivomme hakijoilta matkustusvalmiutta sekä valmiutta ilta- ja viikonlopputöihin.

Harjoittelupaikkaa haetaan täyttämällä hakulomake osoitteessa http://rekrysoft.fi/jobentry/192812. Haku päättyy perjantaina 5.8. klo 16. Haastattelut järjestetään maanantaina 22.8. Helsingissä tai tarvittaessa puhelimitse.

0