Turun Eurooppalaisten Nuorten vuosikokous pidettiin Turussa 2.12.2011. Kokoukseen oli saapunut paikalle viitisentoista innokasta nuorta. Kokouksessa hyväksyttiin väistyvän hallituksen 2011 toimintakertomus ja hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2012. Myös yhdistyksen säännöt uudistettiin Eurooppanuorten aikaisemmin tänä vuonna hyväksymien aluejärjestöjen mallisääntöjen pohjalta. Yhdistyksen nimi on jatkossa Turun Eurooppanuoret.

Kokouksessa valittiin uusi hallitus vuodelle 2012. Puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Ilkka Myllymäki. Hallituspaikkoja kohtaan oli kova kiinnostus, ja ehdokkaita oli lopulta 17. Vaalin tuloksena hallitukseen valittiin 12 jäsentä puheenjohtajan lisäksi.

Turun Eurooppanuorten hallitus vuonna 2012 on:
Ilkka Myllymäki, puheenjohtaja
Tino Aalto
Nuppu Ervasti
Eero Jalava
Mikko Kaitanen
Matias Kallio
Emil Kusnetsoff
Saku Lehtinen
Moona Pönni
Minna Ripatti
Maria Räsänen
Juuliska Seikola
Taru Suojaranta

Minä kiitän puolestani vuoden 2011 hallitusta mahtavasta työstä ja ilahduttavasta seurasta ja toivotan uudelle hallitukselle menestystä vuodelle 2012!

Henrik Manner
Yhdistyksen kokouksen ja hallituksen 2011 puheenjohtaja
Turun Eurooppanuoret

0