TIEDOTE –

Eurooppanuoret ry on valinnut vuoden nuoreksi eurooppalaiseksi tänä vuonna toimittaja Tuomas Enbusken. Valinnan virallinen julkistaminen ja Enbusken palkitseminen tapahtui Eurooppa-päivän päätapahtumassa Helsingin Kampintorilla 9.5.2012 ja julkistettiin samanaikaisesti puheenjohtaja Lindgrenin toimesta Eurooppanuorten tapahtumassa Tampereella.

Eurooppanuoret ry etsi kilpailullaan sellaista alle 35-vuotiasta nuorta, joka antaa positiivisen kuvan eurooppalaisuudesta ja toimii merkittävästi kansainvälistä suvaitsevuutta edistävällä tavalla. Eurooppanuorten mielestä Tuomas Enbuske on toimittajan työssään edistänyt rohkeaa ja älykästä keskustelukulttuuria sekä puolustanut eurooppalaisia arvoja nokkelalla ja nuorekkaalla tavalla.

– Sananvapaus on tärkeä osa eurooppalaisuutta ja siksi Eurooppanuoret haluaa palkita tämän nuoren, avarakatseisen ja itsenäisen toimittajan, joka osaa provosoida suuressa yleisössä asiapitoista keskustelua. Hän haastaa ja keskusteluttaa pinttyneitä ajatustapoja eikä kumarra auktoriteetteja. Enbusken kaltaisten vapaamielisten vallan vahtikoirien ansiosta Euroopasta on kehittynyt vapaampi ja onnellisempi, Eurooppanuorten puheenjohtaja Sampo Lindgren kommentoi valintaa.

Ehdotuksia vuoden nuoreksi eurooppalaiseksi sai lähettää sekä sähköpostitse että Eurooppanuorten internetsivujen kautta. Aiempina vuosina vuoden nuoreksi eurooppalaiseksi on valittu muun muassa tanssija-koreografi Sam Vaherlehto (2011) ja taitoluistelija Laura Lepistö (2010).

Aikaisempien vuosien nuoret eurooppalaiset:
http://www.eurooppanuoret.com/jarjesto/kannanotot/vuoden-nuori-eurooppalainen

Lisätiedot:

Sampo Lindgren
puheenjohtaja
p. 044-5112238
sampo.lindgren@eurooppanuoret.fi

Antti Ahonen
pääsihteeri
p. 041-4607921
antti.ahonen@eurooppanuoret.fi

0