Itä-Suomen yliopiston eurooppaoikeuden professori Kim Talus avasi Joensuun Eurooppanuorten syyskokousseminaarin 27.11. puhuen aiheesta: Investoinnit, energia ja tavaroiden vapaa liikkuvuus EU:ssa. Kim puhui elävästi ja yleisö teki kysymyksiä. -Pidän tätä onnistuneena tilaisuutena, koska yleisö otti aktiivisen roolin. Hienoa on myös se, että yleisö koostui monen eri alan opiskelijoista, hehkuttaa Joensuun Eurooppanuorten puheenjohtaja Sami Kiiski.
Seminaari jakautui kolmeen osaan. Sirja-Leena Penttinen, Itä-Suomen yliopiston eurooppaoikeuden nuorempi tutkija esitteli omaa tutkimustaan toisessa osiossa. Sirja-Leena kertoi esimerkkejä Ranskan uudesta sähkömarkkinalainsäädännöstä ja tavaroiden vapaasta liikkuvuudesta. Seminaarin päätti Kim Talus esittämällä näkemyksensä energia-alan tulevaisuuden näkymistä Euroopassa.
Varsinaisessa kokouksessa käsiteltiin sääntöjen vaatimat asiat, jonka jälkeen siirryttiin nauttimaan pöydän antimista. Tarjolla oli eurooppalaisia juustoja, viinejä ja suklaata, piirakkaa ja kaiken kruununa eurooppalainen kakku!
EU-aiheisen tietokilpailun oli valmistanut Hanna Hylkilä. Kisa oli niin tiukka, että se jouduttiin ratkaisemaan niin, että paras EU-aiheisen runon kirjoittanut joukkue voitti.
Keskustelut jatkuivat eurooppalöylyissä, jonka jälkeen porukka siirtyi tyytyväisenä kotia kohti.

0