EU:n Nobel-palkinnon saaminen on hyvä syy pohtia EU:n tulevaisuutta. Vaikka nykyisen kaltaisen tilanteen jatkuminen EU:n osalta näyttää todennäköisimmältä tulevaisuusskenaariolta, liittovaltiokehitys voi olla myös yksi vaihtoehto. Liittovaltiokehityksestä pitää olla äärimmäisen tarkkana, jotta tulos olisi positiivinen. Meillä on esimerkkejä siitä, että liittovaltiokehitys on johtanut myös ikäviin tuloksiin. Siksi ajattelin tässä kirjoituksessa vertailla erilaisia liittovaltioita, niiden hyviä ja huonoja puolia. Lopulta pohdin myös sitä, minkälaisesta kehityksestä EU:n kannattaisi ottaa oppia.

Yhdysvallat

USA on monessa suhteessa ollut onnistunut liittovaltio. Erilaisista taustoista ponnistaneet Brittien siirtokunnat pystyivät säilyttämään omat perinteensä ja taistelemaan itselleen vapauden 1700-luvun lopulla. Sopiminen oli erittäin vaikeaa, kuten suuressa valtiossa aina. Mm. kysymys osavaltioiden itsenäisyydestä ja orjuudesta aiheutti verisen sisällissodan, jonka jälkeen maan hallintoa keskitettiin selvästi voimakkaammin Washingtoniin. Toisaalta pohjoiset osavaltiot saivat pakotettua eteläiset osavaltiot poistamaan orjuuden, toisaalta tämä aseellinen vallankäyttö aiheutti syvät poliittiset riidat etelän ja pohjoisen välillä. Ne näkyvät vielä tänäkin päivänä.

Liittovaltiokehityksen historiaan USA:ssa kuuluu paljon nykynäkökulmasta kiinnostavia kysymyksiä. 1700-luvun lopussa liittovaltio bailouttasi osavaltioiden velkoja, mutta 1830-luvulla maa otti kannan, jossa osavaltiot saavat kantaa itse huolta veloistaan. Tänä perinne on edelleen voimassa. Toiseksi rahajärjestelmä herätti paljon keskustelua. Välillä perustettiin keskuspankkeja ja välillä niitä hajotettiin. Liittovaltion valta oli kuitenkin suhteellisen pientä 1900-lukuun verrattuna.

1900-luvulla alun olennaisia päätöksiä oli nykyisen keskuspankin, FEDin perustaminen, liittovaltion tuloveron käyttöönotto ja kaksi maailmansotaa, jotka lisäsivät tuntuvasti liittovaltion menoja. Sen jälkeen kun liittovaltio oli tottunut kuluttamaan runsaasti veronmaksajien rahaa, perinteestä ei luovuttu, vaan liittovaltion voimistunut rooli jäi pysyväksi.

Nykyisin Yhdysvaltojen ongelma on juuri liittovaltion kasvavat menot, erityisesti puolustuspolitiikan osalta. Maa on velkaantuneempi kuin eurooppalaiset maat keskimäärin, ja suunta on edelleen kohti yhä suurempaa liittovaltiota. Siitä vanhasta ideaalista, että osavaltiot päättäisivät omista menoistaan ja muista asioistaan suurimmaksi osaksi itse, ollaan ajauduttu kauas. Vaikka USA:n armeijan rooli oli merkittävä maailmansodissa ja kylmässä sodassa, herää kysymys, ovatko nykyisen kaltaiset reilun 700 miljardin sotilasmenot amerikkalaisen yksilön kannalta oikein. Mielestäni Yhdysvalloista tulisi paljon parempi paikka, jos valta ja raha olisivat enemmän yksilöillä, osavaltioilla ja muilla pienemmillä hallinnon yksiköillä.

Sveitsi

Sveitsi on toinen esimerkki liittovaltiosta tai pikemminkin valaliitosta. Sveitsiläiset pitävät usein “liittovaltio”-sanaa huonona, koska se kuvaa liikaa vallan keskittämistä. Sveitsiä on tärkeä esimerkki, koska se on kyennyt säilyttämään rauhan ja itsenäisyyden viimeiset kaksisataa vuotta. Kun muualla Euroopassa saksalainen, ranskalainen ja italialainen nationalismi heräsi kieli- ja kulttuurierojen pohjalta, ja monista syystä ajauduttiin verisiin sotiin, Sveitsissä näiden samojen kielten puhujat kykenivät säilyttämään rauhan ja lisäksi pysyttelemään sotien ulkopuolella. Kun EU ansaitsi rauhanpalkinnon 70:n vuoden rauhan perusteella, Sveitsin hajautettuun valtaan perustuva valaliitto on kyennyt säilyttämään rauhan yli 200 vuotta.

Mihin Sveitsin liittovaltion menestys sitten perustuu? Minusta taustalla on monia asioita. Ensinnäkin Sveitsi ei ole koskaan yrittänyt heikentää alueellisia identiteettejään, vaan eri alueet ovat kyenneet säilyttämään omaleimaisuutensa. Valaliitto on tapa hoitaa yhteiset välttämättömät asiat. Muuten valta on kantoneilla, kunnilla ja tietysti yksilöillä. Kun poliittinen valta keskittyy vain olennaisiin yhteisiin asioihin, ristiriitaisia asioita on hyvin vähän.

Sveitsissä läheisyysperiaate toteutuu siis hyvin. Tämän taustalla ehkä tärkein asia on onnistunut perustuslaki ja suoran demokratian soveltaminen. Sveitsissä vallan keskittäminen vaatii käytännössä aina kansanäänestyksen. Kun poliitikot tietävät, että integraatio ei ole mahdollista ilman laajaa luottamusta kansan piirissä, he jättävät asiat mielellään kantoneille. Tämän ilmiön takia Sveitsissä politiikka on hyvin varovaista. Kun kaikki puolueet pelkäävät kansanäänestyksiä, puolueet äärivasemmistosta oikeistopopulisteihin ovat liittoutuneet aina laajaan enemmistöhallitukseen. Hallituksen suurin haaste ei ole poliittiset erimielisyydet, vaan se miten yhdessä kyetään luomaan sellaisia lakeja, jotka tarvittaessa voittavat kansanäänestykset. Politiikan rooli on tietyllä tapaa ylösalaisin.

Talouspolitiikassa liittovaltion roolin kasvulle on myös muita kansan hyväksymiä esteitä. Liittovaltio ei voi tehdä talouskasvua suurempaa alijäämää ilman perustuslain muutosta, mihin sitten taas vaaditaan sekä kansalaisten että kantonien enemmistö. Kantoneissakin budjettien kasvattamisesta on lähes aina järjestettävä kansanäänestykset. Poliitikot eivät siksi uskalla ajaa menojen lisäyksiä, vaan pysyvät puolueesta riippumatta säästäväisellä linjalla. Tietysti hyvin tärkeissä kysymyksissä saatetaan päätyä menojen lisäyksiin, mutta yleensä tällöin aina poliitikoilla onkin kansan tuki takanaan.

Kaiken kaikkiaan poliitikon rooli on paljon kontrolloidumpi ja ahtaampi kuin missään muualla Euroopassa. Poliitikot joutuvat koko ajan olemaan varpaillaan nauttiiko heidän ideat kansan luottamusta, ja toisaalta heidän tulee koko ajan perustella kansalle omia ideoitaan, jotta ne menisivät läpi.

Nykypäivänä Sveitsin liittovaltio on myös muutenkin menestynyt, monesti samoista syistä kuin EU. Kun ulkomaalaisen on usein vaikea tulla työlainsäädännössä protektionistisiin EU-maihin töihin, vaikka hänellä olisikin valmis työpaikka tarjolla, Sveitsin rajat (tosin kansalaisuus on eria asia) ovat avoimia niille, jotka pystyvät elättämään itsensä. Tästä kansainvälisestä ja liberaalista politiikasta pitäisi EU:ssakin ottaa esimerkkiä, mikäli halutaan lisää vaurautta.

Toiseksi vallan hajauttamisesta huolimatta, tai pikemmin sen ansiosta, Sveitsin työmarkkinat ovat erittäin kehittyneet. Alle kolmen prosentin työttömyysluvuilla jokaisen Euroopan maan työmarkkinat kalpenevat liberaalille Sveitsille. Vaikka irtisanominen on helpompaa, työttömän asema on parempi, kun uutta työtä on helposti ja nopeasti saatavilla.

Tällaisella hajautulla vallalla on tietenkin puolia, joita kritisoidaan paljon. Sveitsin miehet eivät suostuneet hyväksymään naisille äänioikeutta kuin vasta 70-luvulla. Demokratia vastusti demokratian lisäämistä. Pankkisektorin säätelyn kiristämiselle ja EU-jäsenyydelle ei myöskään ole demokraattista kannatusta.

Sveitsin valaliitto on siis kehittynyt erittäin löyhäksi liittovaltioksi. Perustuslaki, vahva alueellinen identiteetti, ja suoran demokratian kontrolli estää liittovaltiota keskittämästä valtaa liiaksi. Läheisyysperiaate toteutuu. Toisaalta yhteisiä demokraattisia päätöksiä kunnioitetaan voimakkaasti, ja niistä pidetään kiinni.

Vaikka EU:n ja Sveitsin vertaamisessa on ongelmia, tärkeimpänä koko, EU:ssa kannattaisi pohtia tarkasti sitä, miksi Sveitsin valaliitto on ollut ehkä menestynein valtio viimeisen kahdensadan vuoden aikana. Demokratian korostaminen, paikallisen identiteetin näkeminen voimavarana, ja kyky tehdä tärkeillä hetkillä päätöksiä, ovat erittäin hienoja asioita. EU:n kannattaisi ottaa esimerkkiä liittovaltiosta, joka on kyennyt säilyttämään rauhan saksan-, ranskan- ja italiankielisten välillä jo satoja vuosia.

0