Vuosi Jyväskylässä on lähtenyt käyntiin suorastaan hurjissa merkeissä. Tammikuussa saimme oppia, että EU:sta on juhlan lisäksi myös arkeen osallituessamme EU-arjessa tapahtumaan! Kauppakeskus Forumissa järjestetyssä tapahtumassa yksi kauppakeskuksen kerroksista oli täynnä ständejä, esillepanijoiden joukossa oli muun muassa Eurooppatiedotus, Euroopan komissio, EU-parlamentin tiedotus, Eduskunta tiedotus, TEM, ja totta kai, kirsikkana kakun päällä, oikeana kruununjalokivenä, Jyväskylän Eurooppanoret.

Eurooppanuorille ominaisella viekkaudella sijoitimme pöydällemme strategisesti muun jaettavan materiaalin sekaan karkkia näin maksimoiden pöytämme houkuttelevuuden. Tämä yhdessä esteettisesti täydellisuuttä hipovien hallituslaistemme kanssa loi pirullisen nerokkaan ansan, jota oli käytännössä mahdotonta vastustaa: harva kehtasi ottaa vain karkkia viemättä mukanaan muuta materiaalia. Ne harvat, jotka tätä uskalsivat yrittää, saivat niskoilleen hallituslaisten kovan läksytyksen, joka on jotain, jonka vastaanootavana osapuolena en toivoisi olevani.

Meidän muiden ahertaessa Forumissa varapuheenjohtajallamme Verenalla oli erityistehtävä: hänen tuli osallistuman tien toisella puolella Finkinon teatterissa järjestettyyn paneelikeskusteluun. Verenan lisäksi lavalla oli moisia turhakkeita, kuin Keski-Suomen ELY-keskuksen ylijohtaja Juha S. Niemelä, apulaisyksikönpäällikkö Trine Jacobsen Euroopan komissiosta sekä mepit Sari Essayah,Sirpa Pietikäinen, Hannu Takkula ja Petri Sarvamaa. Yleisön seassa kysymyksiä oli esittämässä viisi kansanedustajaa, joukossa esimerkiksi Kauko Tuupainen ja Sinuhe Wallinheimo. Paneelin aiheena oli Eurooppa nuorille!, mutta keskustelu ei meinannut pysyä aiheessa, ja yleisöön pakotetut lukiolaiset alkoivat kyllästyä. Edes kokistarjoilu ei saanut nuoria pysymään paikoillaan, ja osa yleisöstä uhkasikin poistua paikalta! Silloin oli Verenan aika puhua. Verenan ääni jyrisi elokuvateatterin salissa kuin ukkonen herättäen yleisössä kunnioitusta ja muissa panelisteissa pelkoa. Verena sai taottua puupääpoliitikkoihin sen verran järkeä, että pelasti koko paneelin ja saikin lopussa ainoana omat aplodit.

Haluaisin onnitella hallitusta hyvästä työstä ja kiittää hyvästä asenteesta. Vuosi lähti vauhdilla käyntiin, mutta tämä oli kuitenkin vasta JENin ensimmäinen seikkailu tänä vuonna, ja kuka tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan…

Antti Maimanen
puheenjohtaja
yväskylän Eurooppanuoret

0