Julkaisuvapaa heti

Kesäkuussa britit äänestävät Brexitistä eli Iso-Britannian mahdollisesta erosta Euroopan unionista. Kansanäänestyksen lähestyessä myös monet suomalaiset arvioivat, kumpaa leiriä kannattavat. Tampereen Eurooppanuoret toivoo IN-leirin voittoa eli maan jäämistä unioniin.

Britannia on toiseksi suurin talous Euroopan unionissa ja tärkeä osa unionin sisämarkkinoita. Suomen taloudesta merkittävä osa muodostuu viennistä ja Britannia on yksi tärkeimmistä kauppakumppaneistamme. Britannian EU-ero vaarantaisi miljardien arvoiset kauppasuhteemme.

Britannia tasapainottaa Ranskan ja Saksan valta-asemaa Euroopan unionissa. Jos Britannia eroaisi, suuret jäsenmaat voisivat saada enemmän vaikutusvaltaa. Britannia voi läsnäolollaan ylläpitää Suomen kaltaisten maiden mahdollisuuksia vaikuttaa unionin politiikkaan.

Vaikeina aikoina vakaa Eurooppa on Suomen etu. Britannian eroaminen heikentäisi koko Eurooppaa ja vähentäisi unionin mahdollisuuksia vaikuttaa kansainvälisiin kriiseihin. Britannian EU-jäsenyys vahvistaa läntistä arvoyhteisöä ja Suomea.

Kauppasuhteiden, Suomen vaikutusmahdollisuuksien ja Euroopan vakauden turvaamiseksi suomalaisten on kannatettava Britannian pysymistä Euroopan unionissa. Tampereen Eurooppanuoret tukee Britannian EU-jäsenyyden jatkumista vahvemman Suomen ja Euroopan puolesta.

Tampereen Eurooppanuoret

0