Yksi suomalaisen kesän kohokohta, juhannus, on pian täällä. Monet ovatkin jo pakanneet tavaransa ja lähteneet mökeillensä keskikesän viettoon. Kuitenkin vielä tänään, juhannuksen aatonaattona, jännitetään Suomessa, Euroopassa ja ympäri maailmaa Iso-Britannian historiallista kansanäänestystä.

Vaikka sekä Brexitin että Bremainin vaikutuksista niin EU:lle kuin Britannialle on käyty paljon keskustelua, on todellisia seurauksia vaikea ennustaa. Varmaa on se, että kiivas kampanjointi on jakanut britit kahtia ja myrkyttänyt keskustelun saarella.

Juhannus Suomessa on ennen kaikkea yhdessäolon juhlaa. Viettää sitä sitten maalla tai kaupungissa, ystävien tai perheen kanssa. On kuitenkin monia, jotka tahtomattaan joutuvat viettämään juhannusta yksin. Jos britit päättävät tänään äänestää unionista eroamisen puolesta, jäävät he omasta tahdostaan yksin ja ulkopuolelle.

Juhannus on myös ilon juhla. Jotta välttyisimmekin turhalta melankolialta, jätämme sen pidemmät saarnat sikseen ja britteihin vedotaksemme olemme kirjoittaneet muutaman haikumuotoisen runon.

Unionissa,

parempi olla on sun,

yhdessä vahva!

 

Sa osa tätä,

vaalithan tunnelmaa,

kaunis Eurooppa.

 

Ois juhannuskin

leppoisampi, kauniimpi,

ei Brexitille!

 

Älä pois lähde,

teitä tarvitsemme me,

Bryssel kaunis on.

Näihin haikuihin, näihin tunnelmiin. Turun Eurooppanuoret toivottaa kaikille iloista ja yhdessäolon täytteistä juhannusta! Tulevasta kesätapahtumasta infoamme heinäkuun alkupuolella.

 

Turun Eurooppanuorten hallitus

0