Euroopan unionin historia ja instituutiot ovat aina kiehtoneet minua, ja vuoden 2015 TENin hallituksen jäsenenä toimiminen vielä lisäsi kiinnostustani EU:n työpaikkoja kohtaan. Niinpä päätin hakea Euroopan komission Blue Book -harjoittelua. Nyt kun harjoitteluni päättymisestä on kulunut kolme kuukautta, on aika jakaa kokemuksia kaikille, jotka ovat kiinnostuneita harjoittelusta EU:ssa. Kokonaisuudessaan tämä komission Blue Book -harjoittelu kesti viisi kuukautta, ja harjoittelukierroksia järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Omalla kohdallani kyseessä oli lokakuussa 2015 alkanut harjoittelu kilpailuasioiden pääosastolla.

Blue Book -hakuprosessi ja harjoitteluun valmistautuminen

Kaikki alkoi täyttämällä suhteellisen pitkä harjoitteluhakemus komission nettisivuilla. Toisin kuin odotin, hakemukseen ei tarvinnut tuossa vaiheessa liittää mukaan mitään todistuksia koulutuksesta tai aikaisemmista työkokemuksista, piti vain perustella hyvin, miksi ja minkälaisiin tehtäviin hakee komissiossa. Toki tässä vaiheessa kielitaito piti eritellä tarkasti. Taloustieteen maisteriopiskelijana kaikenlaiset analysointi- ja tutkimustehtävät ovat lähellä sydäntäni, ja laitoinkin nämä ensisijaiseksi hakutoiveekseni. Sitten alkoi odotus. Jokunen kuukausi hakemuksen lähettämisen jälkeen sain viestin, että hakemukset on nyt katsottu ja minua pyydettiin lähettämään kaikki tärkeimmät todistukset yhdessä PDF-tiedostossa. Parin kuukauden kuluttua tästä sain tiedon, että nyt olen päässyt ns. Blue Bookiin. Kyseessä on siis lista kaikista niistä noin 3000 hakijasta, jotka ovat ”parhaimpina” tulleet valituksi tuhansien hakijoiden joukosta. Tällä listalla oleminen ei vielä tarkoita sitä, että harjoitteluun on tullut valituksi, sillä puolivuosittain harjoittelijoita otetaan sisään noin 600. Tämä lista ilmestyy komission työntekijöiden nähtäväksi heidän sisäisillä työnhakusivustoillaan ja he voivat näin ollen aloittaa sopivien harjoittelijoiden etsimisen osastonsa tehtäviin. Noin kolmen viikon kuluttua tästä ilmoituksesta sain puhelun komissiosta kilpailuasioiden pääosastolta, ja samana iltana minulle tarjottiin paikkaa! En voinut uskoa asiaa todeksi ja olin hyvin sekaisin ajatuksesta, että syksyllä lähtisin Brysseliin viideksi kuukaudeksi töihin Euroopan komissioon.

Vaikka hakemuksia tulee komissiolle yli 10 tuhatta, niin koskaan ei häviä mitään tekemällä hakemuksen. Työkielenä oli englanti, mutta totta kai muista kielistä on paljon hyötyä. Valituksi voi tulla myös siksi, että on osannut hakea oikeana vuonna ja oikeantyyppisiin tehtäviin, sillä eri osastojen tarpeet vaihtelevat paljon harjoittelukierroksesta toiseen. Kyseessä on siis myös jonkin verran tuuria. Ei kannata todellakaan ajatella, että ”en minä mkuitenkaan pääse, koska muut hakijat ovat niin päteviä ja tulevat huippuyliopistoista.” Kyllä, on todennäköistä, että moni harjoittelijakollega on opiskellut esim. London School of Economicsissa, mutta sehän on vain positiivista, että Tampereen yliopiston opiskelijana pääsee tutustumaan tällaisiin nuoriin. Lisäksi mitä tulee kielitaitoon, kokemuksistani sanoisin suomalaisilla olevan erittäin hyvä kielitaito verrattuna muista EU-maista tuleviin nuoriin. Toisaalta ei voi kieltää, etteivätkö tuntemani harjoittelijat Brysselissä osanneet monia kieliä, ei ainoastaan sitä tuttua ja turvallista englantia. Pitäkää siis kielitaitoanne yllä, sillä se on arvokasta.

Ennen lähtöäni Brysseliin aloitin kesällä asunnon etsimisen ja sainkin mukavan pienen huoneen asunnosta, joka sijaitsi Etterbeekin kaupunginosassa. Ennen harjoittelun alkua sain harjoittelutoimistosta paljon tietoa kaikista tervetuliaistapahtumista yms. Muutenkin kyselyihin vastattiin muutaman päivän sisällä ja kaikissa ohjeissa kerrottiin selvästi, mitkä asiakirjat pitää milloinkin olla mukana.

Työkulttuuri ja harjoittelijoiden rooli

Komission kilpailuasioiden pääosastolla töitä riittää ja harjoittelijoiden panos on olennainen osa tapauksien tutkimisessa ja loppuunsaattamisessa. Tällä pääosastolla on noin 900 työntekijää, joista noin 80 on harjoittelijoita. Suurin osa harjoittelijoista – oli kyseessä sitten mikä pääosasto tahansa – on kuitenkin palkattomia verrattuna Blue Book -harjoittelijoihin eli harjoittelijoita on kahdella eri statuksella. Palkattomien harjoittelijoiden suuri määrä onkin yksi aihe, josta EU-instituutioita paheksutaan, ja aiheesta käydään vähän väliä keskustelua. Harjoitteluni aikana kävi selvästi ilmi, että harjoittelijoiden panosta ihan oikeasti tarvitaan ja myös arvostetaan, sillä työtehtävät ovat erittäin vastuullisia. Työpäivät itsessään olivat keskimäärin 8-9- tuntisia, mutta monena viikkona kiireellisiä töitä oli sen verran, että 10 tuntia oli täysin normaalia. Tämä ei sinänsä tullut yllätyksenä, ja tämänpituiset työpäivät ovat itse asiassa aivan normaaleja monessa EU-maassa Suomen lyhyempiin työaikoihin verrattuna. Hieman yllättävää oli se, että jo ensimmäisestä päivästä alkaen minut laitettiin tosissaan hommiin. Tämä oli kuitenkin myönteinen asia, sillä pääsin heti oppimaan tiimini agendalla olevista asioista. Esimieheni piti aina huolen siitä, että minulla oli kaikki tarvittavat välineet kunnossa ja muutenkin kyseli, miten menee eli minusta myös pidettiin huolta. Työ oli ajoittain hyvin kuormittavaa, mutta palkitsevaa ja se antoi itseluottamusta omiin kykyihin. Yksi koskettavimmista hetkistä oli viimeinen työpäiväni, jolloin tiimini antoi minulle jäähyväislahjan kiitokseksi hyvästä työstä. Tämä on yleinen käytäntö, sillä jokainen harjoittelija saa jonkinlaisen lahjan harjoittelustaan.

Bryssel ja Belgia

Brysselissä asuttuani ymmärrän nyt, mitä tarkoitetaan, kun puhutaan ”Brysselin kuplasta”. Monet EU-rakennukset sijaitsevat omalla alueellaan hieman erillään varsinaisesta keskustasta, ja tällä alueella tulee vastaan vain pukumiehiä ja -naisia. Toki turisteja näkee ottamassa valokuvia EU:n tärkeimmistä toimipaikoista, mutta sitä ihan tavallista väkeä ei näillä alueilla juuri näe. Torstai-iltaisin instituutioiden työntekijät menevät Place de Luxembourgin aukiolle, jossa on lukuisia baareja. Tämä torstai-illan ”rituaali” käsittää verkostoitumista, lobbareiden yrityksiä ystävystyä harjoittelijoiden kanssa sekä ihan vain hauskanpitoa kollegoiden kesken.

Maan pinnalle pääsee kuitenkin, kun kävelee Brysselin eri kaupunginosissa ja näkee ihmisryhmiä ympäri maailmaa. On latinalaiskortteli, turkkilaisten asuinalue, Pohjois-Afrikasta tulleiden kaupunginosa jne. Bryssel on kansainvälisin paikka, jossa olen koskaan ollut. Tämä tekee osaltaan tästä kaupungista niin mielenkiintoisen ja tekemistä siellä riittää kenelle tahansa. Ydinkeskustassa näkee Belgian historiasta kumpuavaa loistoa kultaisine rakennuksineen ja mahtavine kaupungintaloineen. Viiden kuukauden aikana pääsee myös nauttimaan paikallisista erikoisuuksista: ranskalaisia, suklaata ja olutta. Tämän kolmikannan on jokaisen koettava matkustaessaan Belgiaan!

Harjoittelun aikana kannattaa myös hyödyntää Belgian loistavaa maantieteellistä sijaintia: Amsterdamiin, Lontooseen, Aacheniin ja Lilleen pääsee noin kahdessa tunnissa, eikä matkustaminen kirpaise taloudellisesti verrattuna Suomesta ainaiseen lentämiseen. Kannattaa ehdottomasti myös käydä Belgian muissa kaupungeissa, sekä flaamien että ranskan kieltä puhuvien (vallonien) alueilla. Näiden kahden ryhmän vastakkainasettelu näkyy selvästi Belgiassa, eikä ole sinänsä ihme, että maa on jakautumassa kokonaan kahtia. Eräs paikallinen ystäväni kertoi, että opiskelijoidenkin kesken tämä ero näkyy niin, että ranskankielisillä ja flaameilla ei ole mitään tekemistä ja keskusteltavaa keskenään, vaan aina pysytään omien kesken myös vapaa-ajalla.

Brysselissä näin enemmän sotilaita ja poliiseja kuin missään muualla, jo ennen Pariisin terrori-iskuja, jonka jälkeen Bryssel näytti siltä kuin sota olisi alkanut. Miehistönkuljetusajoneuvoja, erikoisjoukkoja, poliiseja. Eräänä viikonloppuna keskustan kaikki kaupat pysyivät kiinni turvallisuuden vuoksi, ja ihmiset eivät juuri uskaltaneet mennä mihinkään keskustassa. Monet suuret tapahtumat peruttiin varotoimena. Tällainen hetki Euroopan historiassa teki harjoittelustani entistäkin ainutlaatuisen kokemuksen, tosin ei niin iloisen. Brysselin terrori-iskut tapahtuivat muutama viikko sen jälkeen, kun olin palannut Suomeen ja surullisena seurasin uutisia. Otin heti yhteyttä Brysseliin jääneisiin kollegoihin ja ystäviin varmistaakseni, että he olivat hengissä.

Lopputunnelmat

Viisi kuukautta Brysselissä meni aivan liian nopeasti, ja oli hyvin surullista jättää työkaverit ja kaikki uudet ystävät. Toisaalta tiesin, että joskus sen on päätyttävä. Toisaalta tiedän myös, että Brysseliin pääsee takaisin. Ulkomailla tehty harjoittelu on kaikin puolin sellainen kokemus, joka kantaa loppuelämän ajan ja tuona aikana kertyy huikeita muistoja ja saa hyviä ystäviä ympäri maailmaa. Jos joku vielä miettii, hakeako harjoitteluun EU:ssa, sanon: Hae ihmeessä! Et menetä mitään! Toivon, että viesti menee perille 🙂

Tässä vielä muutama hyödyllinen linkki liittyen hakuprosessiin ja elämään Brysselissä:

– Blue Book -haku: http://ec.europa.eu/stages/home_en
– Bryssel: http://www.brussels.be/artdet.cfm?id=4000& , http://www.brusselslife.be/en
– Belgia: http://www.belgium.be/en

Julienne Koivulampi
Kirjoittaja on entinen Tampereen Eurooppanuorten hallituksen jäsen

0