Keskiviikkona 9. marraskuuta 2016 kiinteistömoguli, tosi tv-tähti, Donald J. Trump voitti itselleen uuden merkkipaalun elämässään: Yhdysvaltain 45. presidenttiyden. Sanoivatpa gallupit ja mielipidemittaukset mitä tahansa, meillä eurooppalaisilla nuorilla oli takaraivoissamme hiipivä pelko, joka piti meitä hereillä koko ääntenlaskennan ajan.

Poliittiset jytkyt tuntuvat olevan tätä päivää. Maailma on muuttunut nopeasti, ja näitä jytkyjä voidaankin pitää nopean muutoksen ja kehityksen sykähdyttävinä vastareaktioina. Kun puhutaan edistyksen nimissä, konservatismi ja menneisyyden kaipuu tuntuvat loogisuuden vastaisilta. Populismi on vallannut poliittisesta keskustelusta leijonanosan, eikä poliittisilta päättäjiltä vaadita enää faktoihin perustuvaa argumentaatiota.

Vuosi 2016 tullaan muistamaan vuotena, jolloin nuorilta vietiin tulevaisuus. Kun katsotaan äänestystuloksia sekä Brexitissä että Yhdysvaltain presidentinvaaleissa, tulos on sama. Nuoret äänestäjät ovat äänestäneet suvaitsevaisuuden, inhimillisyyden, ilmaston, ja ymmärryksen puolesta. Nämä nuoret äänestäjät ovat olleet suunnannäyttäjiä, mutta valitettavasti he ovat olleen liian hiljaisia.

Maailma tarvitsee nyt suunnannäyttäjiä. Yhtenäinen ja vahva Eurooppa on tapa vaalia niitä arvoja, joihin yhteiskuntamme ovat perustuneet vuosisatojen ajan. Meidän Eurooppamme voi toimia demokratian, ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja kestävän kehityksen suunnannäyttäjänä.

Siksi Turun Eurooppanuoret haluavat nyt vedota nuoriin eurooppalaisiin, jotka uskovat voivansa parempaan. Nuoriin, jotka uskovat että yhteistyö ja ymmärrys ovat avaimia paremman tulevaisuuden rakentamiseen. Nuoriin, jotka pelottomina kohtaavat huomisen, hyväksyvät erilaisuuden ja haluavat vaalia rauhaa. Nuoriin, jotka vastaavat vihapuheeseen rakkaudella ja välittämisellä. Nuoriin, jotka uskovat ihmisoikeuksiin ja demokratiaan.

On kyse meidän nuorten tulevaisuudesta. Kestävää muutosta ei ole koskaan saavutettu vihalla. Varmistetaan, että meillä kaikilla on tulevaisuus vielä huomennakin. Tue ihmisoikeuksia. Tue yhtenäistä Eurooppaa.

 

Turun Eurooppanuorten hallitus

Turussa 9.11.2016