Eurooppanuoret ry:n liittohallitus vieraili tasavallan presidentti Sauli Niinistö luona Mäntyniemessä torstaina 9. helmikuuta.

Tapaamisessa presidentin kanssa keskusteltiin Euroopan ja EU:n tulevaisuudesta, nuorten näkemyksistä sekä EU:n asemasta maailmassa. Eurooppanuorten mukaan epävarma tilanne maailmassa ja Euroopassa ovat huolestuttava kehityskulku pienen maan kuten Suomen kannalta.

Eurooppanuorten puheenjohtaja Tuomas Tikkanen huomautti, että avoimuus kärsii Euroopassa tällä hetkellä vallitsevasta tilanteesta ja tämänkaltaista kehitystä vastaan on tehtävä töitä. Eurooppanuoret haluaa edistää myönteistä suhtautumista eurooppalaiseen yhteistyöhön ja ajaa kansainvälisen sekä avoimen Suomen asiaa.

Liittohallitus ja presidentti keskustelivat tapaamisen aikana myös muun muassa eurooppalaisten nuorten vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksista.

Eurooppanuoret korostivat sitä, että Euroopan unioni tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia. Monille tämän päivän nuorille nämä ovat itsestäänselvyyksiä. On ensisijaisen tärkeää, että nuorilla on mahdollisuus saada äänensä ja näkemyksensä kuuluviin niin Eurooppa-keskustelussa kuin päätöksenteossakin.

Presidentti Niinistö painotti yhteisten eurooppalaisten arvojen tärkeyttä ja kiitti tapaamisen päätteeksi Eurooppanuoria heidän tekemästään arvokkaasta ja tärkeästä työstä nuorten parissa.