Hei vain!

Kokemusta ja näkemystä Eurooppanuorten liittohallitukseen! Olen Eetu Heiska, 31 vuotta nuori yhteiskuntatieteen maisteri valtio-opista ja ylioppilaskunnan jäsenpalvelu- ja järjestösihteeri Jyväskylästä. Innokas eurooppanuori ja paljon nähnyt järjestöaktiivi.

Haluan antaa osaamiseni Eurooppanuorten palvelukseen ja koen hallituksen jäsenyyden oivana tapana siihen. Olen kuulunut jo pitkään Eurooppanuoriin, mutta tänä vuonna päätin lähteä aktiivisemmin mukaan toimintaan; olin osa liiton järjestötyöryhmää ja toimin myös Jyväskylän Eurooppanuorten yhteistyövastaavana. Onkin aika ottaa seuraava askel ja heittäytyä liittotason vaikuttajaksi.

Aiemmin olen toiminut Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtajana ja useiden järjestöjen hallituksissa, esim. Suomen YK-nuorissa. Uskon, että liittohallituksessa toimimiseen, etenkin järjestön kehittämisen kannalta, antaa parhaat eväät nykyinen työni JYYn jäsenpalvelu- ja järjestösihteerinä. Autan järjestöjä työkseni, mutta teen sitä mieluusti myös vapaa-aikanani.

Jo nyt liiton toiminta on antanut minulle paljon. Tämän vuoden ehdoton kohokohta oli syksyinen opintomatka parhaat puolensa näyttäneeseen Brysseliin. Sain ihania uusia ystäviä ja mainio ohjelma tutustutti entistä syvemmin EU-asioihin. Olen tänä vuonna päässyt tapaamaan lähes puolet Suomen mepeistä ja kohtaamiset ovat olleet aina innostavia.

Eurooppanuoret on hyvällä kasvu-uralla ja liiton toimintaa viedään eteenpäin määrätietoisesti. Haluan kantaa tässä korteni kekoon. Liittohallituksessa haluaisin keskittyä järjestöllisen toiminnan kehittämiseen. Uusien aluejärjestöjen perustaminen, toimintaan kannustaminen ja innostaminen laadukkaiden koulutusten avulla ja jäsenmäärän kasvattaminen auttavat myös toisessa tärkeässä tavoitteessa, vaikuttavuuden lisäämisessä. Haluan olla mukana luomassa järjestöjen toimintaopasta ja olla tiiviisti yhteyksissä aluejärjestöjen toimijoihin.

Ensi vuoden liittohallituksen jäsenenä haluan olla auttamassa ja tukemassa muita hallituksen jäseniä, puheenjohtajaa ja liittomme työntekijöitä. Tehdään yhdessä Eurooppanuorista entistä vaikuttavampi toimija aktivoimalla aluejärjestöjä ja viestimällä entistä paremmin.

Hyvät Eurooppanuoret, valitkaa minut liittohallitukseen sparraajaksi ja tekijäksi!

Juttelen mielelläni kanssanne aiheesta kuin aiheesta.

Eetu Heiska
heiskaeo@gmail.com
Twitter @EetuOskari
IG eetu.oskari
+358 40 724 2410