Moikka!

Olen Mikko Myllymäki, 23-vuotias yhteiskuntapolitiikan opiskelija Jyväskylästä. Tarkemmin kuvailtuna olen juuri valmistunut yhteiskuntatieteiden kandidaatti ja muutaman vuoden sisään toivottavasti jo yhteiskuntatieteiden maisteri!

Oma polkuni Eurooppanuorissa alkoi kaksi vuotta sitten Jyväskylän Eurooppanuorten riveissä, jossa toimin tuolloin varapuheenjohtajana. Tuon vuoden aikana kipinä EU-vaikuttamiseen syttyi ja kuluvana vuonna olenkin toiminut Jyväskylän Eurooppanuorten puheenjohtajana sekä jäsenenä Eurooppanuorten viestintätyöryhmässä.

Palo Eurooppanuorten ja koko Euroopan eteen työskentelemiseen ei ole sammunut ja siksi haenkin vuosikokouksessa Eurooppanuorten liittohallitukseen. Aiempina vuosina Eurooppanuorten toiminta on ottanut huimia askeleita eteenpäin ja olemmekin saavuttaneet ansaitsemamme roolin tärkeänä vaikuttajana Suomessa. Jatkossa Eurooppanuorten tulee vahvistaa tätä asemaa ja ottaa askelia eteenpäin entistä näkyvämmäksi yhteiskuntavaikuttajaksi. Tämä on tavoite, josta ei mielestäni tule tinkiä. Haluankin olla mukana tekemässä Eurooppanuorista entistäkin vaikuttavampaa järjestöä, joka ei tyydy seisomaan paikallaan, vaan haluaa kehittyä.

Jyväskylän Eurooppanuorten puheenjohtajana olen huomannut, että Eurooppanuorten aluejärjestöistä löytyy hyviä osaajia, jotka luovat kivijalan koko Eurooppanuorten toiminnalle. Tuota osaamista tulee saada yhä paremmin esille niin alueiden omassa toiminnassa, kuin myös koko Suomen tasolla. Näenkin, että Eurooppanuorten tulee yhä aktiivisemmin tukea eri aluejärjestöjen toimintaa ja luoda näille mahdollisuudet tehdä vaikuttavaa työtä eri alueilla. Tätä tukeakseen Eurooppanuorten tulee olla rohkea moderneja toimintatapoja käyttävä järjestö, joka omalla toiminnallaan tarjoaa aluejärjestöille mahdollisuudet tehdä vaikuttavaa työtä Euroopan eteen.

Olen parhaillani suorittamassa Eurooppa-opintoja Alankomaiden Maastrichtissa, joten liittokokouksessa minua ei tällä kertaa tavoita. Vastaan kuitenkin mielelläni kysymyksiin, joita voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen: mikko.myllymaeki@gmail.com