Eurooppa-päivä käynnistyi tällä kertaa Jyväskylän kauppakeskus Sepässä, jossa mukana oli myös aktiivinen EU-vaikuttaja, Keski-Suomen liitto. Sepän tapahtumassa oli tarjolla mieltä virittävää sekä hauskaa ohjelmaa kaikenikäisille: kasvomaalauksia, ilmapalloja sekä hyödyllistä tietoa EU:sta niin jaettavien materiaalien kuin päivän kruunaavan asiantuntijapaneelin kautta. Paneelin puhujat olivat keskisuomalaisia eri hallinnon tasoilta: Henna Virkkunen edusti europarlamenttia, Tony Melville kunnallista tasoa ja Mikko Tiirola maakunnan yhteistyöryhmän puheenjohtajana maakunnallista tasoa. Kolmikkoa täydensi Jyväskylän Eurooppanuorten puheenjohtaja Saija Halme.

Paneelin teemoiksi nousivat niin globaalit kuin paikalliset haasteet, EU:n merkitys ratkaisujen kehittämisessä sekä keskisuomalaisten vaikutusmahdollisuudet Euroopan politiikkaan. Virkkunen tiivisti ytimekkäästi positiivisia piirteitä: ”Tärkein asia on se, että olemme luoneet yhteisen sisämarkkina-alueen ja yhtenäisen alueen, jonka sisällä voi vapaasti matkustaa ja liikkua, sekä ne demokraattiset arvot jotka näkyvät toiminnassa”, joita Tiirola tasapainotti pienellä kritiikillään kommentoimalla EU:n heikkoutta liittyen perspektiiviin isoissa ja pienissä asioissa. Lisäksi Melville jakoi mielipiteensä oman kokemuksensa siivittämänä: ”60 vuodessa EU on tuonut rauhaa, vakautta ja myös rakkautta Eurooppaan, mikä on aivan mahdottoman hyvä asia. Jos on pakko kuitenkin puhua huonoista asioista, yksi on Brexit ja sen toteutuminen, joka olisi taantumuksellinen teko”.

Ystäviä Euroopasta

Keskustelua eurooppalaisuudesta ja Euroopan ajankohtaisista kysymyksistä viriteltiin Jyväskylän Eurooppanuorten toimesta myös Helsingin Narinkkatorilla ja kansainvälisillä vesillä seminaarimatkalla Istanbulissa, Turkissa. Helsingin aurinkoisessa säässä ohjelmassa oli puolueiden ja yhdistysten puheenvuoroja, saunomista ja tietenkin eurooppaämpäreiden jakoa. Istanbulissa puolestaan Eurooppa-päivää juhlittiin ”world cafe”n merkeissä, kun Turkin, Suomen, Ranskan, Tanskan ja Hollannin delegaatiot kokoontuivat pöytien ääreen keskustelemaan muun muassa maahanmuutosta, tasa-arvosta, sekä EU:n turvallisuustilanteesta.

Niin Istanbulissa kuin Jyväskylässäkin päivä jatkui iltaohjelman merkeissä, missä tutustuimme uusiin eurooppalaisiin ystäviin. Istanbulissa Eurooppa-päivä huipentui inspiroiviin puheisiin ja kaupungin ihasteluun pienen risteilyaluksen kyydissä, kun taas Jyväskylässä 26 eurooppahenkistä sitsaajaa kokoontui kerhotila Lillukkaan, Kortepohjaan. Sitseillä pitchattiin Euroopan tulevaisuuskuvia sekä eläydyttiin Brexit-näytelmään, ja rangaistut saivat vaihtaa paikkaa kuin Euroopan parlamentin kokoustajat Brysselin ja Strasbourgin välillä.

Eurooppa-päivää ei ollut juhlittu Suomessa tässä mittakaavassa moneen vuoteen, joten oli mukava nähdä ihmisten osallistuvan juhlintaan hymy huulilla. Tapahtumat voidaankin tiivistää Saija Halmeen kommenttiin Sepän paneelikeskustelussa: ”Nuorille tärkeintä on EU:n tuoma vapaus liikkua ja turvallisuusaspekti. Avoin yhteistyö on aina parempi vaihtoehto kuin sulkeutuminen.” Jyväskylän Eurooppanuoret kiittävät kaikkia uusia ystäviä ympäri Eurooppaa sekä muita Eurooppa-päivän juhlintaan ja seminaariin osallistuneita. Juhlistetaan Eurooppa-päivää jatkossakin vähintään yhtä isosti!

TEKSTI Amani Al-mehsen, Iiris Asunmaa, Saija Halme, Miia Pakarinen ja Emilia Peikola

KUVA Sani Suutari

Kuvassa kasvomaalausta tekee Amani Al-mehsen