Linnaseminaari 2018 otti paikkansa 17.-19.8 kauniissa Haikon kartanossa Porvoossa, tuoden yhteen nuoria ympäri Suomea sekä tietenkin itse asiantuntijat, jotka kruunasivat tilaisuuden ajatuksia sekä kysymyksiä herättävillä puheenvuoroillaan.

Ensimmäinen päivä lähti käyntiin osallistujien vauhdikkaalla saapumisella kohteeseen, sillä pian alkoikin seminaarin avaus Eurooppanuorten puheenjohtajan Tuomas Tikkasen johdolla. Toivotettuaan kaikki lämpimästi tervetulleeksi, Tikkanen saatteli sanoillaan lavalle keskuskauppakamarin toimitusjohtajan, Juho Romakkaniemen. Romakkaniemi korosti kritiikin tärkeää roolia EU:n kehittäjänä, sekä unionin historiallista merkitystä ennen kaikkea positiivisten arvojen rakentajana, tiivistäen olennaisen pointin: ”EU ja sen jäsenyys ei ole itsestäänselvyys”.

Romakkaniemen pontti olikin oiva johdatus Milttonin Lotta Nymann-Lindegrenin puheenvuorolle, joka herätteli kuuntelijat pohtimaan Iso-Britannian tulevaisuuden suunnitelmaa ja sitä, kuinka se on suhteutettavissa EU:hun, kun se ei aikanaan ole enää jäsenmaa. Puheenvuorojen jälkeen Eurooppa-keskustelut jatkuivat illallisen sekä virvokkeiden merkeissä, monet kuitenkin suuntasivat ajoissa lataamaan akkujaan itse lauantain jännittävimpiä hetkiä varten.

 

Lauantai

Ravitsevan aamiaisen ja Haikon Yorokobi-kylpylässä rentoutumisen jälkeen, oli osallistujilla innokas ja energinen mielentila päivän monipuoliseen ohjelmaan. Ohjelma käynnistyi SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholmin historiaa käsittelevällä puheenvuorolla, joka esitteli nokkelasti myös toimivia vinkkejä niin sujuvampaan liikkumiseen, kuin maailman parantamiseen: ”Demokratian jooga, ei toimi peiliä katsomalla, liike täytyy tuntea, ei nähdä.”

Rönnholmin puhetta, seurasi itse seminaariin pääesiintyjä, Iso-Britannian Suomen suurlähettiläs Tom Dodd. Puheenvuoro tarjosi uniikkeja näkökulmia niin Brexitiin, kuin Iso-Britannian ja Euroopan tulevaisuuden mahdollisiin kehityssuuntiin: Brexitissä olisi tärkeää löytää tasapaino vastuiden ja oikeuksien välillä, sillä Iso-Britannia ei ole jättämässä Eurooppaa, vaikka se on poistumassa EU:sta. Kotiin suurlähettiläs ei tietenkään lähtenyt tyhjin käsi, vaan sai mukaansa kiitokseksi legendaarisen EU-ämpärin ja sen ainutlaatuisen sisällön, kuten muutkin seminaarin vieraat.

Lounaan jälkeen Ulkopoliittisen instituutin Emma Hakala tiivisti ilmastonmuutoksen ja turvallisuuden yhteyttä puheenvuorossaan: ”Aiheuttaako ilmastonmuutos konflikteja? Mielestäni tämä ei ole joko-tai-kysymys.” Päivän puheenvuorot päätti Eurooppaministeri Sampo Terho, nostaen esiin monipuolisia aiheita ja tarjoten näkökulmaansa ajankohtaiseen aiheeseen Brexitistä, muistuttaen taustatekijöistä ja todeten, ettei se ole syntynyt tyhjästä.

Seuraavana olikin vuorossa seminaarin kuohuttavin osuus, poliittisten nuorisojärjestöjen paneeli, nostatti tunnelmaa niin yleisössä kuin itse panelisteissa. Panelistit saivat yllättyä positiivisesti huomatessaan, että joissakin aihepiireissä nuorten yhteinen linja on vahvempi kuin itse eroavaisuudet.

Lauantai jatkui hienostuneella juhlaillallisella, jossa kolmen ruokalajin päätteeksi tyytyväisiä osallistujia odotti vatsaa kihelmöivä yllätys, kun standup-koomikko James MacDonald asteli lavalle ja nosti rohkealla huumorillaan tunnelman kalliisiin kattovalaisimiin saakka. Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä, illan kruunasi perinteinen yöllinen seikkailu läheisellä laiturilla, jossa päästiin nauttimaan musiikista, laadukkaista keskusteluista ja ennen kaikkea tähtien tuikkivasta liveshowsta.

Sunnuntai

Viimeisen päivän starttasi Mikko Kymäläisen sekä Eurooppalaisen Suomen Aku Aarvan infopamaus Facted Up EU -projektista. Päivää jatkoi Juho Mäki-Lohiluoman analyysi Eurooppaliikkeestä tulevissa vaaleissa, mikä sisälsi jännittäviä, mahdollisia skenaarioita. Tämän jälkeen puheenvuoron sai Eurooppanuorten liiton ikioma varapuheenjohtaja Iiris Asunmaa, esitellen tulevan vuoden inspiroivia teemoja, kuten ilmastonmuutoksen, kansainvälisen turvallisuuden ja taloudelliset sekä sosiaaliset haasteet. Aihepiiriä jatkoi Eurooppanuorten entinen aktiivi ja nykyinen valtiovarainministerin EU-erityisavustaja Elisa Tarkiainen, joka onnistui myös esittelemään EU-budjetin yleisölle jopa innostavassa muodossa. Tarkiainen kiteytti taloupolitiikan ydinajatuksen, toteamalla että ”Se kuinka yhteisiä varoja käytetään, on arvojen priorisointia”.

Seminaari päättyi palaten takaisin alkuaskelmille, puheenjohtaja Tikkasen mukana, kooten yhteen viikonlopun kohokohdat ja herättäen raikuvat aplodit sekä innokkaan odotuksen ensi vuoden Linnaseminaaria kohtaan. Jyväskylän Eurooppanuoret kiittää mahtavasta seminaarista ja toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleeksi mukaan ensi kerralla! 😊

 

TEKSTI Amani Al-mehsen ja Saija Halme

Kuvassa Iso-Britannian Suomen suurlähettiläs Tom Dodd

KUVA Miia Pakarinen