Hei kaikille!

Olen Lauri Ikola, 22-vuotias järjestöaktiivi ja historian opiskelija Tampereelta. Eurooppanuoret on minulle rakas järjestöperhe, jota haluan ensi vuonna olla kehittämässä liittohallituksen jäsenenä. Eurooppanuorissa yhdistyy mielestäni hyvä tekevä porukka, intohimo Eurooppaa kohtaan ja halu aidosti keskustella Euroopan tulevaisuudesta, vaikka emme aina olisi yhtä mieltä siitä millainen Euroopan suunnan tulisi olla.

Eurooppanuoret on antanut minulle paljon. Vuosien saatossa olen oppinut paljon uutta, saanut uusia ystäviä ja löytänyt Suomalaisen Eurooppa-liikkeen historiasta aiheen opinnäytetöilleni. Työtä yhteisen järjestömme eteen olen päässyt tekemään kuluvana vuotena mm. Tampereen Eurooppanuorten hallituksessa, liiton poliittisen valmistelun työryhmässä ja yhdenvertaisuusohjelman parissa. Tulevana vuonna saan myös jatkaa tätä hienoa työtä Tampereen Eurooppanuorten puheenjohtajana.

Haluan kuitenkin tuoda intohimoni ja kokemukseni myös liittohallitukseen ja olla mukana tekemässä Eurooppanuorten supervuotta. Supervuotemme tulee rakentumaan isolta osin aktiiviemme tekemälle työlle, ja haluan olla mukana varmistamassa, että sille on parhaat mahdolliset edellytykset. Minulla on annettavaa poliittiselle vaikuttamiselle ja tapahtumille, mutta sydämeni sykkii tälle järjestölle ja niille mahtaville ihmisille, joiden varaan se rakentuu.

Haluan olla kehittämässä aluejärjestöjen välistä yhteistyötä ja yhteydenpitoa keskenään, sekä suhteessa liittoon. Näen kummitoiminnan tähän hyväksi työkaluksi, mutta mielestäni sen tulisi olla vain yksi osa laajempaa kokonaisuutta, johon sisältyy helposti lähestyttävä liitto, vertaistuki ja toimivien konseptien jakaminen alueiden välillä. Panostamalla järjestöömme panostamme aktiiveihimme ja aktiiviemme tuella meidän supervuotemme saadaan onnistuneena maaliin.

Toivottavasti saan luottamuksen ja päästään yhdessä tekemään #ENsupervuotta!

Törmäillään Jyväskylässä!

Lauri Ikola
050 585 0454