Heipä hei!

Olen Minna Kuittinen, 26-vuotias politiikan tutkimuksen opiskelija Turusta ja olen ehdolla Eurooppanuorten liittohallitukseen vuodelle 2019.

Olen alun perin tutustunut Eurooppanuoriin aluejärjestöni kautta. Lähdin mukaan Turun Eurooppanuorten (TENun) toimintaan ja innostuin siitä niin paljon, että toimin kaksi vuotta TENun hallituksessa, ensin sihteerinä ja sitten varapuheenjohtajana. Näissä tehtävissä olen saanut paljon arvokasta kokemusta järjestötoiminnasta aina pöytäkirjojen kirjoittamisesta tapahtumien järjestämiseen, markkinointiin ja viestintään.

Viimeiset kaksi vuotta TENussa ovat olleet upeita, mutta nyt koen, että kokemuksestani ja innostuksestani olisi hyötyä myös valtakunnallisella tasolla. Liittohallituksessa haluaisin varmistaa, että Eurooppanuoret säilyttää asemansa aktiivisena ja merkittävänä järjestönä sekä kehittää siitä entistäkin parempaa ja suurempaa järjestöä. Tärkeää minulle on ennen kaikkea Eurooppanuorten avoimuus, saavutettavuus ja yhteisöllisyys niin aluejärjestöille, aktiiveille kuin kenelle tahansa järjestöstämme kiinnostuneelle.

Järjestökokemusta minulla on erityisesti aluetoiminnasta, joten tiedän, miten aluejärjestö toimii. Eurooppanuorissa tuleekin mielestäni panostaa erityisesti aluejärjestöihin sekä alueiden ja liittohallituksen keskeiseen yhdenvertaiseen vuorovaikutukseen. Kommunikaatiota ja yhteistyötä tulee kehittää, jotta koko järjestö voisi toimia yhtenäisesti ja avoimesti. Tämä tapahtuu esimerkiksi panostamalla kummitoimintaan, lisäämällä kommunikaatiotapoja sekä kehittämällä yhteisiä tapahtumia.

Ensi vuonna Eurooppanuorille on tärkeää olla näkyvä ja aktiivinen toimija eduskuntavaalien, parlamenttivaalien ja Suomen puheenjohtajakauden yhteydessä. Sen toteuttamiseksi kuitenkin tarvitaan yhtenäisesti ja avoimesti toimivaa järjestöä. Erityisen tärkeää on se, että jokaisella nuorella olisi mahdollisuus tutustua ja osallistua Eurooppanuorten toimintaan. Siksi Eurooppanuorten tulee olla yhdenvertainen, kenenkään näkemyksistä ja taustoista riippumatta.

Haluankin ensi vuonna olla mukana kehittämässä Eurooppanuorista entistäkin mahtavampaa järjestöä ja siksi pyydän nyt luottamustanne toimia liittohallituksessa vuonna 2019.

Nähdään liittokokouksessa Jyväskylässä!