Iida Laurila

Eurooppanuorten varapuheenjohtaja Iida Laurila osallistuu tänään YLE:n eurovaali-tulosiltalähetykseen

26.5.2019

Eurooppanuorten varapuheenjohtaja Iida Laurila osallistuu tänään YLE:n eurovaali-tulosiltalähetykseen. Samassa osuudessa haastatellaan myös ohjelmajohtaja Juha Jokelaa Ulkopoliittisesta instituutista. Haastattelijana toimii EU-erikoistoimittaja Susanna Turunen.

Tänään sunnuntaina 26.5 on virallinen vaalipäivä, eli täydellinen päivä lähteä äänestämään. Oman äänestyspaikan voi tarkistaa osoitteesta www.aanestyspaikat.fi ja mukaan tarvitset vain henkilöllisyystodistuksen.

”Vaalikevät huipentuu tänään. Vaalityö on nyt tehty, niin ehdokkaiden kuin Eurooppaliikkeen Vaadi Faktat -kampanjankin. Erityisesti jännittää äänestysprosentti ja myöhemmin tutkimustulokset nuorten äänestysprosentista”, pohtii Laurila.

Samaan aikaan lähetyksen kanssa pelataan jääkiekon MM-finaali, jossa Suomi kohtaa Kanadan.

Tuloslähetys alkaa klo 19.30 YLE 1 -kanavalla ja Iida osallistuu kahteen eri keskusteluosuuteen illan aikana.

Eurooppanuoret on ensisijainen asiantuntija suomalaisessa Eurooppa-keskustelussa. Tule mukaan rakentamaan entistä parempaa Eurooppaa ja osaksi Suomen vaikuttavinta kansainvälisyyttä edistävää nuorisojärjestöä!