Eurooppanuoret hakee pääsihteeriä toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 26.8.2019 alkaen. Pääsihteerin tehtäviin kuuluu järjestön taloudesta ja hallinnosta vastaaminen ja operatiivisen toiminnan johtaminen. Pääsihteerin tehtäviin kuuluu liiton päämäärätietoinen kehittäminen yhdessä liittohallituksen kanssa, toimintaa ohjaavien dokumenttien raameissa. Pääsihteeri on myös liiton muiden työntekijöiden ja toimihenkilöiden esihenkilö. Lisäksi pääsihteerin tehtäviin kuuluu hankkeiden johtaminen, hankesisältöjen ideoiminen sekä niiden raportoiminen.

Edellytämme:

  • Itseohjautuvuutta ja kykyä mukautua työyhteisön tarpeisiin
  • Aiempaa kokemusta hankkeiden kanssa työskentelemisestä tai vastaavasta vuosittain muuttuvasta työympäristöstä
  • Valmiutta johtaa ja suunnitella useista rahoituslähteistä koostuvan järjestön toimintaa

Odotamme:

  • Erinomaista suomen kielen taitoa ja sujuvaa englannin kielen taitoa
  • Että ensimmäinen kommenttisi EU:hun liittyen ei ole “EU on niin vaikea asia”
  • Että olet suomalaisella nuorisojärjestökentällä kuin kotonasi ja valmis laajentamaan suhdeverkostoa entisestään
  • Ymmärrystä ja visioita vapaaehtoisten ja luottamustoimijoiden kanssa työskentelystä sekä sen kehittämisestä
  • Ymmärrystä nuorten osallistamisesta yhteiskunnalliseen toimintaan

Katsomme eduksi:

  • Tehtävään soveltuvan tutkinnon tai muut opinnot
  • Tehtävään valmentavan työhistorian tai kokemuksen vastaavasta vapaaehtoistoiminnasta

Arvostamme pääsihteerissämme myös Euroopan unionin tuntemusta, näyttöjä itsenäisestä työskentelystä sekä näkemystä toiminnan pitkäjänteisestä kehittämisestä. Pääsihteeriltä edellytetään myös valmiutta satunnaisiin ilta- ja viikonlopputöihin sekä matkustusvalmiutta.

Tarjoamme mahdollisuutta toimia pääsihteerinä Suomen kansainvälisimmässä ja alati kasvavassa nuorisojärjestössä osana laajaa kansainvälistä verkostoa. Pääsihteerillämme on ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa suomalaiseen Eurooppa-keskusteluun sekä luoda verkostoja niin Suomessa kuin Euroopassakin.

Pääsihteerin keskimääräinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Kilpailukykyisen palkan lisäksi tarjoamme pääsihteerille puhelinedun ja työterveyshuollon. Tehtävään sovelletaan kolmen kuukauden koeaikaa.

Tehtävää haetaan 17.6. Mennessä vapaamuotoisella hakemuksella, joka tulee lähettää osoitteeseen rekryt@eurooppanuoret.fi. Liitä mukaan ansioluettelosi. Haastattelut tehtävään järjestetään liiton toimistolla Hakaniemessä viikolla 26 ja valinta tehdään kesä-heinäkuun taitteessa. Uuden pääsihteerin odotetaan aloittavan 26.8. tai viimeistään syyskuun alkuun mennessä. Lisätietoja tehtävästä voi kysyä liiton puheenjohtaja Iiris Asunmaalta.

 

Lisätietoja
Iiris Asunmaa
Puheenjohtaja
iiris.asunmaa@eurooppanuoret.fi
050 918 7390