Moikka kaikki!

Pohdin asiaa pitkään ja lopulta päätin hakea Eurooppanuorten liittohallitukseen.

Olen ollut jäsen useamman vuoden ja seurannut toimintaa läheltä sekä myös kauempaa. Eurooppanuoret on voimakkaasti kasvava järjestö joka tekee joka vuosi yhä enemmän ja isommin.

Tänä vuonna on ollut vahva eurooppapolitiikan vuosi, jolloin vuosi 2020 tulee luultavasti olemaan vahva järjestöllisen kasvun vuosi. Varsinkin tähän minulla olisi paljon annettavaa.

Kuka minä sitten olen?

Olen helsinkiläinen, valtiotieteiden opiskelija pääaineena sosiaali- ja terveystutkimus ja johtaminen. Maisteriksi pitäisi valmistua vuonna 2021. Minulla on myös AMK tutkinto eli olen myös sairaanhoitaja. Kiinnostus järjestötoimintaan ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen vahvisti halua opiskella valtsikassa ja siten vaihtaa alaa. Nyt olenkin työskennellyt viimeaikoina järjestössä aluekoordinaattorina ja koulutussuunnittelijana. Tällä hetkellä olen töissä viestintätoimistossa yritysviestinnän puolella. Minulla on myös vahva ja monivuotinen tausta erilaisista järjestöistä joiden toiminnassa olen ollut mukana.

Miksi minä?

Minulla olisi paljon annettavaa järjestölliseen kehitykseen koska olen nähdyt monenlaisia eri toimintatapoja eri järjestöissä. Eurooppanuorissa on niin paljon potentiaalia että haluan antaa omaa panostani järjestön kehittämiseen. Haluan olla mukana kasvattamassa tapahtumien laatua niin että ne houkuttelevat yhä enemmän porukkaa. Liittohallituksessa näihin voi vaikuttaa erityisesti työntekijöiden työajan käytön painotuksiin vaikuttamalla. Minulla on myös vahva kokemus yhdenvertaisuus ja tasa-arvoasioista töiden kautta ja haluan omalla toiminnallani edistää niitä.

Olen innokas federalisti ja mielestäni Suomen tulee jatkossakin olla vahvasti osana länttä ja EU:ta. Koen että Suomessa puhutaan EU:sta liian vähän. Seuraaviin Eurovaaleihin on liian pitkä aika, joten haluan olla mukana vahvistamassa Eurooppanuorten asemaa suomalaisessa EU-politiikassa entisestään.

Mulle voi laittaa viestiä jos haluaa kuulla lisää tai jutella mutta nähdään viimeistään liittokokouksessa kaikkien kanssa! ✨✨🇪🇺🇪🇺