Unkarin parlamentti hyväksyi maanantaina koronaviruksen varjolla demokratiaa ja sananvapautta merkittävästi rajoittavan poikkeuslain. Unkarin hyväksymä poikkeuslaki mahdollistaa poikkeusolojen jatkumisen ilman määräaikaa. Laki heikentää entisestään heikkoa lehdistönvapautta mahdollistamalla jopa 5 vuoden vankeusrangaistuksen valtapuolueen määrittelemien valeuutisten levittämisestä.

“Poikkeusoloissa on sallittua rajoittaa tilapäisesti ja tarkkaan rajatusti joitakin kansalaisoikeuksia, mutta pääministeri Orban käyttää koronapandemiaa räikeästi oman valtansa pönkittämiseen. Oikeusvaltiota ja demokratiaa on ajettu alas rajulla tavalla. Unkari ole enää vapaa demokratia”, kommentoi Eurooppanuorten puheenjohtaja Iiris Asunmaa.

Unkarin poliittinen järjestelmä on vahvasti Orbanin johtaman Fidesz-puolueen hallussa. Tästä huolimatta unkarilaiset kannattavat riippumattomien tutkimusten mukaan vahvasti liberaaliin demokratiaan perustuvaa yhteiskuntajärjestystä ja eurooppalaisia arvoja. Unkarin valtaeliitin tavoitteiden ja maan kansalaisten toiveiden välillä onkin ammottava kuilu. 

“Unkarin kansalaisyhteiskuntaa on tuettava kaikin mahdollisin tavoin, eikä yhteisten arvojen puolesta taistelevia ihmisiä, järjestöjä ja instituutiota saa missään tapauksessa hylätä. Orbanin toimista kärsivät eniten tavalliset unkarilaiset, joiden perusoikeuksia uusi poikkeuslaki loukkaa vakavasti”, korostaa Asunmaa.

Euroopan unionin yhteisiä arvoja toistuvasti rikkovaan jäsenmaahan on mahdollista soveltaa unionin perussopimuksen 7 artiklaa, jonka puitteissa sen jäsenyyteen liittyvät oikeudet voidaan pidättää. Euroopan parlamentti on jo aiempien rikkomusten vuoksi vaatinut artikla 7 käyttöönottoa Unkaria vastaan. Tämä kuitenkin edellyttää jäsenmaiden yksimielistä päätöstä, jota ei aiemmin olla pystytty saavuttamaan. 

“Unkarin jäsenyyteen liittyvät oikeudet on jäädytettävä mahdollisimman pian perussopimuksessa määritellyn menettelyn mukaisesti. Mikäli poikkeuslaki jää lopullisesti voimaan, on muiden jäsenmaiden ja Euroopan parlamentin oltava tarvittaessa valmiita erottamaan Unkari kokonaan. Euroopan unionissa ei saa olla tilaa diktatuurille”, päättää Asunmaa.

 

Lisätietoja:

Iiris Asunmaa
puheenjohtaja
Eurooppanuoret
050 918 7390