Tiistaina maaliin saateltu EU:n elpymisrahaston ja monivuotisen rahoituskehyksen lopputulema on aiheuttanut poliittisessakentässä vilkasta keskustelua ja vahvoja tunteita erityisesti Suomen roolin muuttumisesta yhä vahvemmin nettomaksajaksi. Monissa muissa maissa juhlitaan omia saavutuksia ja tavoitteiden läpimenoa. Suomessa paketti sai kuitenkin melko kylmän vastaanoton. Neuvottelujen tuloksesta voidaankin olla montaa mieltä, ja neuvotteluiden lopputulos olisi pienillä muutoksilla voinut olla hyvinkin erilainen. Kyse on joka tapauksessa vaikeiden neuvottelujen kompromissista. Kuitenkin saadussa sovussa Suomi leimattiin suoraan neuvottelujen päähäviäjäksi, vaikka muun muassa jäsenmaksun kehityssuunta oli jo odotettavissa Iso-Britannian EU-eron myötä. 

EU:n jäsenmaksujen mukaan valtiot voidaan jakaa nettosaajiin ja nettomaksajiin. Käytännössä koko 2000-luvun ajan Suomi on kuulunut jälkimmäisiin. Tarkoittaako tämä kuitenkaan sitä, että Suomi ei saa riittävästi vastinetta jäsenmaksulleen? 

EU:n hyötyjä voidaan aina tarkastella nettomaksaja-nettosaaja-akselilla. Todellisuudessaan tämä ei kerro mitään muuta, kuin sen että se saa tukia joko enemmän tai vähemmän kuin mitä maksaa takaisin. Todelliset hyödyt muodostuvat välillisistä hyödyistä maakohtaisesti, mitä on lähes mahdotonta mitata euromääräisesti. 

Toisaalta liika keskittyminen siihen, miten valtiot pärjäsivät omilla tonteillaan on harhaanjohtavaa. Neuvottelut, joissa jokainen vain pyrkii maksimoimaan omaa etuaan, ei johda kovin pitkälle. Nyt saavutettu sopu on askel eteenpäin paremman ja vahvemman EU:n kehityksessä. Maailman kilpailussa yksikään Euroopan valtio ei pärjää yksin. Ilman taloudellista yhteistyötä on turha lähteä kilpailemaan Yhdysvaltojen, Kiinan, Brasilian tai Etelä-Afrikan kanssa. Kilpakumppanina EU on aina yhtä vahva kuin sen heikoin jäsen.

Euroopan elpyminen ja talousalueen tasainen kehittyminen on Suomen viennille elinehto, koska noin 60% Suomen viennistä tulee EU:n sisältä josta noin 39% euroalueelta. Suomen vienti tarvitsee toimivia sisämarkkinoita, joilla ei ole valuuttariskiä, tulleja, mutta on tarpeeksi maksukykyisiä asiakkaita. Jos EU:n taloudellinen kehitys takkuaa eikä elpymistä pääse tapahtumaan, ei myöskään Suomen vienti vedä. Viennin heikkeneminen vaikuttaa suoraan Suomen talouskasvuun, jota ei kotimaisen kysynnän elvyttämisellä korvata. 

Suuret rahoituspaketit ja elpymistuet tekevät aina häiriön markkinoiden vapaaseen toimintaan ja tuotantorakenteisiin. Samalla kun neuvotellaan mitä tuetaan ja kuinka paljon, päätetään kyseisten alojen ja tuotteiden tulevaisuudesta. Tuettujen alojen kilpailukyky paranee keinotekoisesti, jolloin markkinoilla tuotetaan tuotteita jotka ei välttämättä muun menestyisi. Tällöin on erittäin tärkeää että osallistutaan itselle tärkeiden toimialojen neuvotteluihin. Myös tämän päätösvallan hyötyä on mahdotonta mitata suoraan euroissa. 

Oliko sopu huono? Ehkä, mutta huonompikin olisi ollut mahdollinen. Olisiko nyt aika jättää EU? Ei missään nimessä. Päätösvallalle, rauhalle, ihmisoikeuksille ja toimiville sisämarkkinoille on vaikea laittaa euromääräistä hintaa. Tosiasiassa niin kauan kuin Suomi on mukana EU:ssa ja aktiivisesti päätöksenteossa, väitän ettei Suomi tule koskaan olemaan päähäviäjä. 

 

Lisätietoja:

Jenna Rautionaho
040 419 4191
jenna.rautionaho@jefhelsinki.com

 

Kirjoittaja on kauppatieteiden ylioppilas sekä Pääkaupunkiseudun Eurooppanuorten vuoden 2020 taloudenhoitaja.