Koti Aluejärjestöt Joensuu

Tiedote – julkaisuvapaa heti

Eurooppanuoret 18.3.2013

Eurooppanuoret: Valko-Venäjän surkeaan ihmisoikeustilanteeseen on puututtava!

Eurooppanuoret pitää Valko-Venäjän nykyistä ihmisoikeustilannetta surkeana ja vaatii Euroopan unionilta ja sen jäsenvaltioilta nykyistä tiukempia toimia tilanteen parantamiseksi ja Euroopan viimeiseksi diktaattoriksi kutsutun presidentti Aljaksandr Lukašenkan hallinnon uudistamiseksi.

– Valko-Venäjän diktatuurissa elävillä ihmisillä ei ole vapautta puhua oman maansa asioista, saatikka kokoontua yhteen ja tehdä asialle jotakin. Lukašenka on itsevaltaisin ottein riistänyt valkovenäläisiltä monet perusoikeudet, joita muualla Euroopassa pidetään selviönä, sanoo Eurooppanuorten varapuheenjohtaja Henrik Manner.

Valko-Venäjä on EU:n naapurimaa. Eurooppanuorten mielestä on yllättävää ja hyvin valitettavaa, että niinkin läheisen maan kuin Valko-Venäjän ihmisoikeustilanteesta ei keskustella aktiivisesti. Euroopan unioni on asettanut taloudellisia rajoitteita Valko-Venäjän-kauppaan muun muassa aseiden osalta sekä jäädyttänyt Lukašenkan lähipiiriin kuuluvien yritysten varoja. Pakotteiden vaikutukset ovat kuitenkin olleet vähäiset.

– Euroopan unionilla ei ole nykyisellään tosiasiallisia mahdollisuuksia toteuttaa yhtenäistä ja tehokasta ulkopolitiikkaa edes tilanteessa, jossa sille on mitä ilmeisimmin suuri tarve. EU:n epäonnistuminen lähialueen ihmisten perusoikeuksien turvaamisessa on selvä esimerkki tästä, toteaa Manner ja jatkaa: ”Lukašenkan hallinnon aika on tullut jo kauan sitten ja on selvää, että johtajan on vaihduttava kuten myös hallintotapojen. Nyt sen sijaan on EU:n aika panna vihdoin oma pakka kuntoon ulkopolitiikassa.”

Eurooppanuoret osallistuu tänään 18.3. vuoden 2013 Euroopan-laajuiseen Free Belarus Action -kampanjaan. Osana kampanjaa Eurooppanuoret julkistaa YouTubessa kahden valkovenäläisen, Suomessa maanpaossa asuvan demokratia-aktivistin – SAKKI ry:n puheenjohtaja Aleksej Fedotovin sekä vangitun opposition presidenttiehdokkaan Vladimir Neklyayevin tyttären Eva Neklyayevan – haastattelut. Molemmat aktivistit pitävät Free Belarus Action -kampanjaa hyvin tärkeänä, ja he ehdottavat konkreettisena toimenpiteenä Euroopan unionille viisumivapautta, joka helpottaisi valkovenäläisten nuorten ja demokratia-aktivistien liikkumista. Heidän mukaansa viisumivapaus edistäisi demokratisoitumista.

– Eurooppanuoret tukee vapaata liikkuvuutta ja ajatus viisumivapaudesta Valko-Venäjän kanssa on kannatettava keskustelun avaus ja hyvä esimerkki konkreettisista toimenpiteistä, kommentoi varapuheenjohtaja Manner.

Tänään 18.3. klo 17 Eurooppanuoret järjestää osana Free Belarus Action -kampanjaa mielenilmauksen Valko-Venäjän surkeaa ihmisoikeustilannetta vastaan Helsingissä Kolmen sepän patsaalla. Mielenilmauksia järjestävät myös Eurooppanuorten aluejärjestöt Joensuussa, Tampereella ja Turussa ja Hämeen aluejärjestön toimesta sekä Riihimäellä että Hämeenlinnassa.

Lisätietoja:

Henrik Manner
varapuheenjohtaja
puh. 040 707 3580, henrik.manner@eurooppanuoret.fi

Markus Ylimaa
varapuheenjohtaja
puh. 040 374 8192, markus.ylimaa@eurooppanuoret.fi

Antti Ahonen
pääsihteeri
puh. 041 460 7921, antti.ahonen@eurooppanuoret.fi

Taustatietoa Eurooppanuorista:

Eurooppanuoret ry on vuonna 1997 perustettu poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorten kansalaisjärjestö, johon voivat liittyä kaikki 15–35-vuotiaat. Järjestön toiminnan tavoitteena on lisätä nuorten tietoisuutta Euroopan yhdentymisestä ja sen vaikutuksista sekä toimia keskustelufoorumina ja vaikuttamiskanavana Eurooppa-asioista kiinnostuneille nuorille. Näitä tarkoituksia varten yhdistys järjestää tapahtumia ja kampanjoita, harjoittaa julkaisutoimintaa sekä osallistuu eurooppalaisen kattojärjestönsä Young European Federalistsin toimintaan. Eurooppanuoret on kansalaisjärjestö Eurooppalainen Suomi ry:n nuorisojärjestö. Eurooppanuorten puheenjohtajana toimii vuonna 2013 yht. yo Hanna Harrison.

www.eurooppanuoret.fi

Taustatietoa Free Belarus Actionista:

Eurooppanuorten eurooppalainen kattojärjestö Young European Federalists on kampanjoinut vuodesta 2006 lähtien vuosittain Valko-Venäjän perusoikeustilanteen parantamiseksi. Osana Free Belarus Action -kampanjaa nuoret eri puolilta Eurooppaa osoittavat mieltään joka vuosi 18.3. ja vaativat, että valkovenäläisten perusvapauksien toteutuminen on turvattava. Kampanjan tarkoituksena on kiinnittää huomiota Euroopan viimeiseksi diktaattoriksi kutsutun Valko-Venäjän presidentin Aljaksandr Lukašenkan hallinnon tekemiin räikeisiin ihmisoikeusloukkauksiin ja valkovenäläisten kyvyttömyyteen puhua oman maansa asioista. Muun muassa tukkimalla patsaiden suita nuoret haluavat osoittaa, että tilanteen muuttamiseksi on Euroopan aukaistava suunsa ja tartuttava toimeen.

Vuonna 2012 vastustustaan Valko-Venäjän perusoikeustilanteelle ja diktatuurille osoitti nuoria lähes 100 kaupungissa ympäri maailmaa. Suomesta tapahtumaan osallistui eurooppanuoria viidessä eri kaupungissa, ja Helsingissä järjestettiin mielenosoitus eduskuntatalon edustalla.

www.free-belarus.eu
www.facebook.com/FreeBelarusJEF
Kuvia vuoden 2012 tapahtumasta (myös Suomesta, mm. Turusta): www.flickr.com/photos/jefeurope/sets/72157629618884035/

Eurooppanuorten Valko-Venäjä-mielenosoitus Helsingissä sekä eri puolilla Suomea maanantaina 18.3.2013 – mielenilmaukset Suomessa osa yleiseurooppalaista tempausta

Eurooppanuoret osallistuu jälleen Valko-Venäjän surkeaa ihmisoikeustilannetta ja diktatuurihallintoa vastaan protestoivaan Free Belarus Action -kampanjaan. Eurooppanuoret järjestää oman valtakunnallisen tapahtuman Helsingissä. ”Free Belarus Action” -mielenilmaus järjestetään kello 17 alkaen maanantaina 18.3, jolloin kokoonnutaan Kolmen Sepän patsaalla. Lisäksi Eurooppanuoret on haastanut aluejärjestönsä mukaan kampanjaan.

Eurooppanuorten eurooppalainen kattojärjestö Young European Federalists eli JEF on kampanjoinut vuodesta 2006 lähtien vuosittain Valko-Venäjän ihmisoikeustilanteen parantamiseksi. Osana kampanjaa nuoret eri puolelta Eurooppaa ovat osoittaneet mieltään tukkimalla patsaiden suita ja vaatimalla sananvapautta valkovenäläisille. Kampanjan tarkoituksena on kiinnittää huomiota Euroopan viimeiseksi diktaattoriksi kutsutun Valko-Venäjän presidentin Aljaksandr Lukašenkan hallinnon tekemiin räikeisiin ihmisoikeusloukkauksiin. Vuonna 2012 vastustustaan Valko-Venäjän nykyiselle ihmisoikeustilanteelle osoitti nuoria yli 100 kaupungissa ympäri maailmaa. Suomesta tapahtumaan osallistui tuolloin Eurooppanuorten jäseniä viidessä eri kaupungissa, mm. Helsingissä järjestettiin mielenosoitus eduskuntatalon edustalla.

Valokuvia ja videoita ympäri Eurooppaa järjestettävästä tapahtumasta tullaan välittömästi, reaaliaikaisena myös julkaisemaan internetissä.

Eurooppanuorten alueaktiivi, tai muuten Free Belarus Actioneista kiinnostunut! Tahdotko mukaan Free Belarus Actioniin, mutta alueellasi ei ole vielä tapahtumaa suunnitteilla? Ota yhteyttä, keskusjärjestö voi neuvoa ja opastaa tapahtuman tai tempauksen järjestämisessä!

Lisätietoja Free Belarus Actioneista Suomessa:

Henrik Manner
Eurooppanuorten kv-asioista vastaava varapuheenjohtaja
puh. +358 40 7073580
henrik.manner@eurooppanuoret.fi

Antti Ahonen
Eurooppanuorten pääsihteeri
puh. +358 41 460792
antti.ahonen@eurooppanuoret.fi

Lisätietoa Internetissä:

www.facebook.com/FreeBelarusJEF
www.free-belarus.eu
www.facebook.com/eurooppanuoret

Taustatietoa Eurooppanuorista:

Eurooppanuoret ry on vuonna 1997 perustettu poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorten kansalaisjärjestö, johon voivat liittyä kaikki 15-35-vuotiaat. Järjestön toiminnan tavoitteena on lisätä nuorten tietoisuutta Euroopan yhdentymisestä ja sen vaikutuksista sekä toimia keskustelufoorumina ja vaikuttamiskanavana Eurooppa-asioista kiinnostuneille nuorille. Näitä tarkoituksia varten yhdistys järjestää tapahtumia ja kampanjoita, harjoittaa julkaisutoimintaa sekä osallistuu eurooppalaisen kattojärjestönsä Young European Federalistsin toimintaan. Eurooppanuoret on kansalaisjärjestö Eurooppalainen Suomi ry:n nuorisojärjestö. Eurooppanuorten puheenjohtajana toimii vuonna 2013 yht. yo Hanna Harrison.

0 136
Itä-Suomen yliopiston eurooppaoikeuden professori Kim Talus avasi Joensuun Eurooppanuorten syyskokousseminaarin 27.11. puhuen aiheesta: Investoinnit, energia ja tavaroiden vapaa liikkuvuus EU:ssa. Kim puhui elävästi ja yleisö teki kysymyksiä. -Pidän tätä onnistuneena tilaisuutena, koska yleisö otti aktiivisen roolin. Hienoa on myös se, että yleisö koostui monen eri alan opiskelijoista, hehkuttaa Joensuun Eurooppanuorten puheenjohtaja Sami Kiiski.
Seminaari jakautui kolmeen osaan. Sirja-Leena Penttinen, Itä-Suomen yliopiston eurooppaoikeuden nuorempi tutkija esitteli omaa tutkimustaan toisessa osiossa. Sirja-Leena kertoi esimerkkejä Ranskan uudesta sähkömarkkinalainsäädännöstä ja tavaroiden vapaasta liikkuvuudesta. Seminaarin päätti Kim Talus esittämällä näkemyksensä energia-alan tulevaisuuden näkymistä Euroopassa.
Varsinaisessa kokouksessa käsiteltiin sääntöjen vaatimat asiat, jonka jälkeen siirryttiin nauttimaan pöydän antimista. Tarjolla oli eurooppalaisia juustoja, viinejä ja suklaata, piirakkaa ja kaiken kruununa eurooppalainen kakku!
EU-aiheisen tietokilpailun oli valmistanut Hanna Hylkilä. Kisa oli niin tiukka, että se jouduttiin ratkaisemaan niin, että paras EU-aiheisen runon kirjoittanut joukkue voitti.
Keskustelut jatkuivat eurooppalöylyissä, jonka jälkeen porukka siirtyi tyytyväisenä kotia kohti.

KANNANOTTO 25.7.2012 JULKAISUVAPAA HETI

Eurooppanuorten Alueiden komitea: Pelkkä uutisointi ei riitä!

Eurooppanuorten Alueiden komitean kannanotto ulkoasiainministeriön Eurooppa-tiedotuksen uudistuksesta

Eurooppanuorten Alueiden komitea (AK) pitää valitettavana Eurooppa-tiedotuksen tulevaa uudistusta, jossa Eurooppa-tiedotuksen maakuntien asiakaspalvelutoimipisteet lakkautetaan vuoden 2012 loppuun mennessä (lukuun ottamatta Rovaniemen toimipistettä). Toiminnan keskittäminen verkkopalveluihin ja materiaalituotantoon ei edistä Eurooppanuorten Alueiden komitean mukaan avoimien yleisötilaisuuksien tavoin kansalaisten Eurooppa-tietoutta tai osallistumismahdollisuuksia. Euroopan talouskriisin aikana tiedottaminen nykytilanteesta ja sen vaikutuksista tekee alueellisten toimipisteiden lakkauttamisen ajankohdasta erityisen valitettavan.

”Uutisten tarjoama yleistieto ei yksistään riitä monimutkaisen talouskriisin ymmärtämiseksi, kansalaisten tulee saada myös itse esittää kysymyksiään asiantuntijoille”, linjaa Eurooppanuorten AK:n puheenjohtaja Saku Lehtinen.

Alueiden komitea haluaa kuitenkin kiittää Eurooppa-tiedotuksen maakuntien aluetiedottajia pitkästä ja ansiokkaasta yhteistyöstä, esimerkiksi Eurooppa-päivän järjestelyissä ympäri Suomea. Asiakaspalvelupisteet ja aluetiedottajat ovat olleet tärkeä yhteistyökumppani Eurooppanuorten alueyhdistysten toiminnassa, niin materiaalin toimittajina kuin yleisötilaisuuksien järjestäjinä ja markkinoijinakin. Vastaisuudessakin Eurooppanuorten alueyhdistykset ovat halukkaita jatkamaan yhteistyötä Eurooppa-tiedotuksen kanssa, esimerkiksi EU arjessa -kampanjassa.

AK pitää ensisijaisen tärkeänä, että tulevassa aluetiedotusmallissa (EU Direct) riittävät resurssit turvataan aktiivisen toiminnan järjestämiseksi. Eurooppanuorten alueyhdistykset ovat sitoutuneita edistämään Eurooppa-tietoutta yhdessä Eurooppalaisen Suomen aluejärjestöjen ja muiden Eurooppa-asioista kiinnostuneiden toimijoiden kanssa maakunnissa, tarjoten kansalaisille mahdollisuuden esittää omia Eurooppa-aiheisia kysymyksiään.

Lisätietoja:

Saku Lehtinen
Eurooppanuorten Alueiden komitean puheenjohtaja
puh. 050 543 0129
stleht(at)utu.fi

Antti Ahonen
Eurooppanuorten pääsihteeri, Alueiden komitean sihteeri
puh. 041 4607921
antti.ahonen(at)eurooppanuoret.fi

Mikä saa suomalaiset puhaltamaan yhteen hiileen vaikeina aikoina? Tieto siitä, että vain niin toimimalla saavutetaan paras mahdollinen tulos. Sama logiikka toimii myös laajemmallakin tasolla. Eurooppaa auttavat parhaiten eurooppalaiset itse. Olisi hyvin vahingollista jos yhdentyvästä Euroopasta tulisi eriytyvä Eurooppa. On otettava huomioon, että Eurooppalaista menestystarinaa ei olisi syntynyt jos Euroopan unionin synnyttäjillä olisi ollut mielessään ainoastaan lyhytnäköisen hyödyn saaminen.

Eurooppalaisten on pidettävä yhtä. Emme saavuta mitään sillä, että tässä vaiheessa kuvittelisimme, että maanosamme yksittäiset valtiot voisivat pärjätä yksin – edes eurooppalaiset suuret maat. Lyhytnäköistä politiikkaa on kartettava ja on uskallettava tunnustaa, että kriisitilanne vaatii poikkeuksellisia ratkaisuja. On oltava luja luottamus siihen, että Eurooppa nousee tästä – vahvempana ja yhteenhitsautuneempana kuin koskaan.

Potilaan vaivat on diagnosoitu. Nyt tarvitaan kauaskantoisia ratkaisuja, jotka raivaavat tietä yhteiselle hyvälle. Tämän päivän ongelmat ovat ylikansallisia – tarvitaan siis valtion rajat ylittäviä ratkaisuja.

Euroopan unioni ei ole täydellinen. Silti se on tähdellinen.

Sami Kiiski

Puheenjohtaja

Joensuun Eurooppanuoret ry

-julkaistu Karjalaisessa 6.6.2012-

”Onkos täällä EU:n hautajaiset menossa?” kysyi aamupäivän ensimmäinen ständiämme lähestynyt ohikulkija Isossa Myyssä, joensuulaisessa kauppakeskuksessa.”Pikemminkin päinvastoin”, vastasimme. ”Nyt juhlitaan kaikkea sitä hyvää, mitä EU on saanut aikaan.”

Me Joensuun Eurooppanuoret järjestimme Eurooppa-päivän yhteistyössä Eurooppalaisen Joensuun, Eurooppa-tiedotuksen ja EURES:in kanssa. Joensuun Eurooppanuoret osallistuivat Eurooppalaisen Suomen Tähdellistä-kampanjaan, ja muut jakoivat sinisiä EU-ilmapalloja sekä infopaketteja EU:sta. Oheismateriaaleilla olikin yllättävän kova kysyntä, ja jo neljän aikaan kaikki ilmapallot oli viety.

Sen sijaan vaikeampaa oli houkutella vaatimattomia pohjoiskarjalaisia valokuvaan. Lähes jokainen ohikulkeva ulkomaalainen vaihto-opiskelija oli kyllä innolla mukana kampanjassa.

Tähdellistä-kampanja vaikutti aluksi vaikealta toteuttaa, mutta hyvin se onnistui. Ja se oli sitä paitsi paljon hauskempaa kuin pelkkä materiaalin jako. Loppujen lopuksi saimmekin houkuteltua ihan mukavan määrän ihmisiä kuvaan liitutaulun ja tähtityynyn kanssa. Näin tavalliset kaduntallaajat saatiin miettimään EU:ta ja sen hyviä ja huonoja puolia ihan konkreettisesti. Lisäksi saimme medianäkyvyyttä mm. sanomalehti Karjalaisessa, ja noin ylipäänsä meininki oli hyvä. Eurooppa-päivä 2012 oli siis oikein onnistunut!

Jaana Kotiranta

Joensuun Eurooppanuoret ry:n Eurooppa-päivävastaava

Eurooppanuorten Eurooppa-päivän tapahtumat!

Eurooppanuoret ja Eurooppalainen Suomi tekevät tänäkin vuonna kiinteää yhteistyötä Eurooppa-päivän viettämisessä.

Sekä Eurooppalainen Suomi että Eurooppanuoret ovat mukana Eurooppa-päivän päätapahtumassa koko päivän ajan, keskiviikkona 9.5 Helsingin Kampintorilla. Eurooppanuorten kannalta päivän päähetki on kun hallituksen valitsema henkilö Vuoden nuoreksi eurooppalaiseksi julkistetaan samanaikaisesti klo 15.50 Tampereen Eurooppanuorten tapahtumassa Tampereen Werstaalla, sekä Helsingissä Kampintorilla, jossa Vuoden nuori eurooppalainen myös kukitetaan ja palkitaan.

Eurooppa-päivä Kampintorilla:

http://​www.eurooppanuoret.com/​eurooppapaivan-paatapahtuma​-tanaan-kampintorilla

Kaikki kiinnostuneet Eurooppanuorten jäsenet voivat ilmoittautua Kampintorin tapahtumaan myös vapaaehtoiseksi päivystämään Eurooppanuorten ständille, ilmoittautuminen etukäteen toivottavaa muttei välttämätöntä, osoitteeseen toimisto@eurooppanuoret.fi​.

Eurooppa-päivää juhlitaan Eurooppanuorten aluejärjestöjen toimesta lähes joka puolella Suomea, monella alueella yhteistyössä Eurooppalaisen Suomen alueyhdistysten kanssa.

Eurooppa-päivän viettoon omalla alueellasi liittyen kannattaa olla Eurooppanuorten aluejärjestösi puheenjohtajaan yhteydessä!

Eurooppa-päivän nettisivu löytyy osoitteesta

www.eurooppa-paiva.fi

Kaikki Eurooppanuoret mukaan Eurooppa-päivän viettoon!

Linkkejä Eurooppanuorten aluejärjestöjen Eurooppa-päivän tapahtumiin:

Tampereen Eurooppanuoret: Eurooppa-päivä + Euroviisubileet!

Facebook : http://www.facebook.com/​events/347866075271558/

***

Joensuun Eurooppanuoret: Eurooppa-päivä Joensuussa

Facebook: http://www.facebook.com/​events/108445349289942/

***

Jyväskylän Eurooppanuoret: JENin ja EKS:n Eurooppa-päivä!

Facebook: http://www.facebook.com/​events/446031735423187/

***

Satakunnan Eurooppanuoret: Eurooppa @ Saikku

Facebook: http://www.facebook.com/​events/305914922820378/

***

Lapin Eurooppanuoret: Eurooppa-päivän keskustelutilaisuus Rovaniemellä

Facebook: http://www.facebook.com/​events/305025976241343/

***

Hämeen Eurooppanuoret: Eurooppa-päivän viettoa Hämeenlinnassa ja Riihimäellä sekä Eurooppa-päivän ”Miten Eurooppa näkyy Riihimäen kaupungissa?” -iltama

Facebook: http://www.facebook.com/​events/140826336047358/

***

Etelä-Savon Eurooppanuoret: Eurooppa-päivän Eurooppalainen kisastudio Päämajassa

Facebook: http://www.facebook.com/​pages/​Etel%C3%A4-Savon-Eurooppanu​oret/342419629136838

***

Pääkaupunkiseudun Eurooppanuoret: Pääkaupunkiseudun Eurooppanuoret mukana Eurooppa-päivässä Kampintorilla, ja Eurooppa-päivän yhdistetty virkistäytymis- ja brain storming -ilta

Facebook: http://www.facebook.com/​events/340597876005946/

***

Turun Eurooppanuoret: Tähdellistä -kampanjointia Eurooppa-päivänä Turussa ja Eurooppa-päivän brainstorming -illanvietto

Facebook: http://www.facebook.com/​tenu.ry/events

***

Eurooppanuoret Oulussa: Oodi ilolle! – Eurooppapäivän juhlintaa Oulussa ke 9.5. ja jatkot 11.5 – Eurooppanuoret Oulussa, Eurooppalainen Oulunseutu, Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut sekä Oulu10 järjestävät yhteistyössä Eurooppapäivän iloittelua keskiviikkona 9.5. 10-17 Oulu10:n edustalla

Facebook: http://www.facebook.com/#!/pages/Eurooppanuoret-Oulussa/129908567079858

***

Eurooppa-päivän taustaa:

Euroopan yhteisön syntysanat lausuttiin 9. toukokuuta 1950. Lehdistö oli kutsuttu Ranskan ulkoministeriöön Pariisissa kuulemaan “mitä tärkeintä tiedonantoa”. Ranskan ulkoministeri Robert Schuman antoi tilaisuudessa julistuksen, jota pidetään alkuna Euroopan integraatiolle. Schuman esitti, että rauhanomaisten suhteiden säilyttämiseksi on välttämätöntä luoda perusta Euroopan valtioliitolle.

EU:n valtioiden ja hallitusten päämiehet sopivat Milanon huippukokouksessa vuonna 1985, että toukokuun 9. päivää juhlitaan Euroopan päivänä. Nykyään Eurooppa-päivä symboloi Euroopan unionia yhdessä unionin lipun, hymnin, tunnuslauseen ja yhteisen rahayksikön kanssa. Eurooppa-päivän tapahtumat ja juhlatilaisuudet tuovat unionin lähemmäksi kansalaisiaan ja Euroopan kansat lähemmäksi toisiaan.

Suomessa Eurooppa-päivän toritapahtumat, tanssi- ja musiikkiesitykset, katuteatterit, elokuvat, seminaarit, kilpailut ja eurooppalaiset ruokaherkut ovat muodostaneet monilla paikkakunnalla odotetun perinteen. Eurooppa-päivän tapahtumia järjestetään vuonna 2012 useilla paikkakunnilla ympäri Suomea.

0 70

Joensuun Eurooppanuorten viinin maisteluilta/ Wine tasting night 30.3.2012

Joensuun Eurooppanuoret järjestivät jäsenilleen sekä muille kiinnostuneille viinin maisteluillan rennoissa merkeissä kera juustojen ja patonkien. Tarjolla oli viinejä maisteltavaksi monista eri Euroopan maista, joita sitten jokainen sai haistella, maistella, purskutella ja arvioida. Makuasioista ei voi kiistellä, mutta onneksi vapaa keskustelu on aina sallittua ja monia eroavaisuuksia löytyikin riippuen maistelijan suusta. Maisteluiden välillä suutaan saattoi neutralisoida juustovalikoimalla ja patongeilla ja puolestaan mieltään virkistää muun muassa Eurooppa-aiheisella visailulla. Kenties osa kysymyksistä oli hieman haasteellisia, mutta sanottakoon näin että kaikki läpäisivät visailun ja voittajakin löydettiin ja sinisellä Eurooppa-lippiksellä palkittiin.
Me viitisentoista enemmän tai vähemmän viiniasiantuntijaa nautimme varmasti jokainen illasta, tarjottavista ja tietenkin hyvästä Eurooppa henkisestä seurasta:) Seuraavaksi vuorossa taitaakin olla jo Eurooppa-päivä sitten toukokuun alussa!

Elisa Vornanen, Joensuun Eurooppanuorten vpj

Belarus Action Day Joensuussa/in Joensuu 18.3.

Info in English below.

Tapahtumasta: JEF-Europe järjestää jo seitsemäntenä vuotena Free Belarus –tempauksen ympäri Eurooppaa! Free Belarus action tapahtuu yhtä aikaa yli 100 kaupungissa eri puolilla Eurooppaa maaliskuun 18. päivänä. Vuodesta 2006 lähtien Eurooppanuorten eurooppalaisen kattojärjestön JEF:in jäsenjärjestöt ja yhteistyökumppanit ympäri maailmaa ovat samanaikaisesti ottaneet kantaa ja ilmaisseet huolensa Euroopan viimeiseksi diktatuuriksi kutsutun Valko-Venäjän tilanteeseen paneurooppalaisella mielenosoituksella. Aikaisempina vuosina on otettu kantaa sananvapauden puutteeseen Valko-Venäjällä, symbolisesti vaientamalla tunnettuja patsaita eri puolilla Eurooppaa.

Joensuussa päivän tapahtuma on torin laidalla olevan Susi -patsaan luona tämän viikon sunnuntainan 18.3. klo 15. Ideana on, että patsaan suu peitetään tilanteesta otetaan kuvia. Joensuun Eurooppanuorten aktiiveja on paikalla ydinjoukko, mutta otamme mukaan lämpimästi kaikki mielenilmaukseen mukaan!! Mitä suurempi joukko sen näyttävämpää! Tee itsellesi kyltti, johon kirjoitat jotain tyyliin ”Free Belarus!” tai ”Democracy to people of Belarus!” Tekstit on hyvä kirjoittaa englanniksi, koska kuvat lähetetään JEF:lle suurempaa koontia varten.

Lisätietoa tapahtumasta englanniksi: http://www.jef.eu/index.php?id=11497

Joensuussa tapahtuman organisoi Joensuun Eurooppanuoret ry. Yhteyshenkilö on yhdistyksemme vpj Elisa Vornanen, elisa.vornanen@wippies.com tai 040 590 2769

******

Speak Up For Democracy In Belarus! – 18 March 2012, all over Europe

The event will start at 3 pm in Joensuu. Come to the Wolf Statue in Kauppakatu!

About the event: For the seventh year running, the Young European Federalists are organising their pan-European street action FREE BELARUS on 18 March 2012 to protest against and raise awareness on the last remaining dictatorship on the European continent. JEF remains dedicated to bringing attention to the worrying situation in Belarus where freedom of speech, assembly and association is continuously being breached.

With this years’ action we aim to “Speak Up For Democracy In Belarus!” It is time that we, as young Europeans, break the silence which is imposed on the Belarusian citizens and speak up! More than just gagging statues, we now call upon all European citizens to RAISE YOUR VOICE!

The organizer in Joensuu are european minded young people in the association Joensuun Eurooppanuoret. The Contact person is association’s vice president Elisa Vornanen, elisa.vornanen@wippies.com or 040 590 2769

More info about the Day in: http://www.jef.eu/index.php?id=11497

0 92

Olin tässä taannoin pienellä virkistys matkalla au pair-ystäväni luona Sveitsissä Alppien keskellä ja voin vain todeta, että pieni lomanen arjen keskellä tekee aina hyvää. Loma meni kaiken kaikkiaan mielettömän hyvin, joskin täytyy todeta, että Sveitsin kauniit maisemat ja Suomea lämpöisemmät ilmat saivat ainakin minut kaipaamaan vieläkin enemmän kevättä.

Takaisin tulomatkalla teimme self-checkingin koneella, johon kirjoitimme kätevästi varausnumeromme ja saimme heti liput käteen. Tämän jälkeen jätimme matkatavaramme baggage droping- tiskille, jossa virkailija vain vilkaisi ohimennen matkalippujamme ja päästi meidät siirtymään eteenpäin. Checking meni läpi normaalilla kaavalla: bootsit ja vyö pois, antaa vaan sukkien kastua ja housujen tippua kunhan saadaan kaikki tavarat sinne lootaan lätkäistyä ja läpivalaistua.

Meni jokunen aika siinä sitten lentoa odotellessa ja jossain vaiheessa tajusimme ystäväni kanssa, että meiltähän ei kukaan ollut kysynyt kertaakaan passejamme nähtäväksi. Siinäpä sitten naureskelimme, että kylläpä on pitkälle päästy vapaan liikkumisen ajatuksessa. Olemme molemmat matkanneet rapakon taakse Yhdysvaltoihin kerran jos toisenkin ja muistamme hyvin kaikki mahdolliset viimeistä piirtoa myöten tehtävät tutkimukset, kuten sormenjäljet, kasvojen skannaukset ja käsimatkatavaroiden tuplatarkistukset. Tällä kertaa tuntuikin matkaan lähtö melkein naurettavan helpolta, kävelimme kirjaimellisesti vain sisään lentokoneeseen ja lensimme tiehemme.

Itse en tietenkään matkan helppoudesta valita, mutta kyllähän se tietenkin hieman sai miettimään, tulisiko sen olla kuitenkaan ihan näin helppoa. Omat matkustuspaperini pyrin aina pitämään ajan tasalla ja mukana, mutta en kuitenkaan voi vannoa että kaikkien muiden matkustajien paperit kuosissa olisivat. Viereesi voi lentokoneessa istua kuka vaan, mutta itse ainakin tuntisin oloni kenties hieman luottavaisemmaksi, mikäli vierustoverini henkilöllisyys olisi varmasti tarkastettu.

Nykyään lentomatkustus on arkipäivää ja monelle meistä lentomaileja on kertynyt jo niin paljon, että lentokenttäproseduurit menevät lähinnä rutiinilla. Mielestäni kuitenkin tiskin toisella puolella tulisi pitää huolta siitä, että lentomatkustajien tarkastukset eivät muodostuisi täysin rutiiniksi ja vapaan liikkumisen ajatus pääsisi kehittymään täten hieman liiankin vapaaksi.

Saas nähdä minne lentokone seuraavaksi minut lennättää, mutta toivon kuitenkin, että matkastani tulisi vähintäänkin yhtä onnistunut kuin Sveitsin valloituksesta. Joskin näyttäisin kyllä ihan mielelläni passini vaikka useampaankin kertaan. Enkä vain siksi että tarkastajat saisivat nauraa järkyttävälle passikuvalleni, vaan koska mielestäni sen näyttäminen kuuluu lentomatkustamisen luonteeseen ja luo turvallisuutta. Vai mitä mieltä sinä olet?

Elisa Vornanen

Joensuun Eurooppanuorten vpj

Seuraa meitä

904FaniaTykkää
1,170SeuraajaaSeuraa