Pääkaupunkiseudun Eurooppanuoret vaatii määrätietoista ja sosiaalisesti oikeudenmukaista ilmastopolitiikkaa päätöksenteon keskiöön

Pääkaupunkiseudun Eurooppanuoret vaatii määrätietoista ja sosiaalisesti oikeudenmukaista ilmastopolitiikkaa päätöksenteon keskiöön Ilmaston lämpeneminen ja sen aiheuttama ympäristön muutos ovat suurimpia Euroopan unioniin nyt ja lähitulevaisuudessa kohdistuvia uhkia. Mikäli lämpenemistä ei pysäytetä

Kia Karhunen ehdolla Eurooppanuorten liittohallitukseen

Kolme antoisaa vuotta Eurooppanuorten aluetoiminnassa mukanaoloa takanani olen päättänyt asettua ehdolle liittohallitukseen. Tällä hetkellä toimin Pääkaupunkiseudun Eurooppanuorten puheenjohtajana, jossa olen kuluneena keskittynyt erityisesti luotsaamaan alueemme vaikuttamistoimintaa. Sitä aiemmin olen toiminut

Juho Mölsä ehdolla Eurooppanuorten liittohallitukseen

Kanssafederalistit, haen luottamustanne Eurooppanuorten liittohallituksen jäseneksi. Olen ennen kaikkea ideoita pursuava ja intohimoinen federalisti. Tämän lisäksi olen valtio-opin maisteriopiskelija Helsingin yliopistossa ja Pääkaupunkiseudun Eurooppanuorten varapuheenjohtaja. Aiemmin olen toiminut samaisella alueella