Tule mukaan tekemään Eurooppanuorten syyspäiviä ja puheenjohtajuuskauden mediaseurantaa!

Haemme jäseniä syksyn projekteihin. Tuu mukaan tekemään Eurooppanuorten supersyksyä! Eurooppanuorten syyspäivät Tule mukaan tekemään Eurooppanuorten syyspäiviä 12.-13.10.2019! Aiempaa kokemusta tapahtumien järjestämisestä ei edellytetä. Tapahtumatiimissä pääset ideoimaan, suunnittelemaan ja toteuttamaan syksyn

Puheenjohtaja Asunmaa mukana Kultaranta-keskusteluissa

Eurooppanuorten puheenjohtaja Iiris Asunmaa osallistuu viikonloppuna Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön kesäasunnolla järjestettäviin Kultaranta-keskusteluihin. Kyseessä on vuosittainen ulkopoliittinen keskustelutilaisuus. ”On upeaa, että Eurooppanuoret tunnistetaan ja tunnustetaan kansainvälisenä ja arvokkaana järjestönä. Oli uskomattoman

Eurooppanuorten varapuheenjohtaja Iida Laurila osallistuu tänään YLE:n eurovaali-tulosiltalähetykseen

Eurooppanuorten varapuheenjohtaja Iida Laurila osallistuu tänään YLE:n eurovaali-tulosiltalähetykseen. Samassa osuudessa haastatellaan myös ohjelmajohtaja Juha Jokelaa Ulkopoliittisesta instituutista. Haastattelijana toimii EU-erikoistoimittaja Susanna Turunen. Tänään sunnuntaina 26.5 on virallinen vaalipäivä, eli täydellinen

Tähdistö hakee kahta projektityöntekijää Suomen EU-puheenjohtajakauden ajaksi!

Ovatko Eurooppa-asiat ja mediatyö lähellä sydäntäsi? Odotatko jo innolla Suomen heinäkuussa alkavaa EU-puheenjohtajakautta? Tule mukaan rakentamaan Suomen aktiivisinta Eurooppa-keskustelua edistävää asiantuntija- ja järjestöjulkaisua! Tähdistö on Eurooppanuoret ry:n julkaisema uskonnollisesti ja puoluepoliittisesti sitoutumaton verkkolehti,