Eurooppanuoret osallistuu suurlähettiläs Markku Keinäsen kutsumana Suomen EU-puheenjohtajuuskauden avajaistilaisuuteen Lontoossa suurlähettilään residenssissä. Eurooppanuoria tilaisuudessa edustaa varapuheenjohtaja Iida Laurila. Tilaisuuden toisena puhujana toimii kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo, ja keskustelun juontaa yhteiskuntasuhteiden päällikkö Gary Klaukka CommonWealth Parliamentary Associations -organisaatiosta.

Eurooppanuoret julkaisi oman EU-puheenjohtajuuskauden tavoiteohjelmansa viime kesänä. Eurooppanuorten ohjelmassa nostetaan milleniaalit esiin ja vaaditaan ratkaisuja esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjuntaan ja nuorisotyöttömyyteen. Samoja teemoja nostetaan esiin myös Suomen EU-puheenjohtajuuskauden ohjelmassa, jonka teemana on “Kestävä Eurooppa – kestävä tulevaisuus”. 

”On valtavan hieno mahdollisuus päästä suurlähettilään vieraaksi kertomaan mitä juuri Eurooppanuoret ajattelee EU:n tulevaisuudesta. Aina kun EU:n tulevaisuuden puhutaan, tulisi muistaa että keskusteluissa tulisi olla nuoret mukana, sillä he ovat mukana rakentamassa tulevaisuutta”, muistuttaa Laurila.

Ensimmäistä kertaa Iso-Britanniassa vierailevan Iida Laurilan retkeä pääsee seuraamaan Eurooppanuorten Instagramista 3.-4. heinäkuuta. 

Suomi toimii Euroopan unionin neuvoston eli ministerineuvoston puheenjohtajana 1.7.-31.12.2019. Puheenjohtajuusvastuu kiertää kaikkien jäsenmaiden kesken ja kestää 6 kuukautta. Puheenjohtajamaan vastuulla on pitää huolta että lainsäädäntötyö neuvostossa etenee ja että keskustelun jatkuvuus säilyy. Suomen EU-puheenjohtajuuskauden ohjelmaan pääsee tutustumaan täältä.

Seuraa puheenjohtajuuskauden etenemistä myös virallisissa somekanavissa @eu2019fi ja tunnisteella #EU2019FI.