Sanailua vai sanktioita? Oikeusvaltiomekanismi tulee panna toimeen välittömästi
6.8.2021
Euroopan komissio julkaisi tämän vuoden heinäkuussa jo toisen oikeusvaltioraporttinsa. Raportin maakohtaiset osiot vahvistavat, että Unkarin ja Puolan oikeusvaltiotilanteessa ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia edellisvuoteen verrattuna: Puola nakertaa oikeusvaltion uskottavuutta heikentämällä tuomioistuinlaitoksen itsenäisyyttä, kun taas Unkarissa ongelmat kohdistuvat kansalaisyhteiskuntaan laajemmin median riippumattomuudesta aina riittämättömiin toimiin korruption kitkemiseksi. Unkarin uusi seksuaalivähemmistöjen oikeuksia polkevia laki on lisäksi jälleen räikeä esimerkki siitä, kuinka EU:n jäsenvaltio on luisumassa ihmisoikeuksia kunnioittavasta yhteiskuntajärjestyksestä kohti autoritaarisempaa hallintotapaa.
Selväksi on tullut, että unionin oikeudelliset välineet vastata oikeusvaltiorikkomuksiin ovat rajalliset. Unionin oikeus on laadittu ”hyvän sään aikana”, jolloin mahdollisiin uhkakuviin ei ole varauduttu ennakoivasti. Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 2 artiklaan kirjattujen unionin perusarvojen puolustamiseksi tarkoitetun ja samaan perussopimukseen sisältyvän seuraamusjärjestelmän käynnistäminen vaatii kaikkien jäsenmaiden yksimielisyyden. Vaatimus on kova silloin, kun kaksi jäsenmaata hangoittelevat yhdessä unionin arvoja vastaan. Asetukseen yleisestä ehdollisuusjärjestelmästä unionin talousarvion suojaamiseksi sisältyvä niin kutsuttu oikeusvaltiomekanismi mahdollistaa unionilta jäsenvaltioihin virtaavan rahoituksen jäädyttämisen nimenomaan sellaisissa tilanteissa, joissa väärinkäytökset linkittyvät unionilta tulevien varojen käyttöön.
Nimenomaan EU-rahoitukseen kytkeytyvä oikeusvaltiomekanismi voisi soveltamisrajoituksistaan huolimatta olla ensimmäinen todellinen keino puuttua Puolan ja Unkarin väärinkäytöksiin. Euroopan parlamentin budjettiasioista vastaavat edustajat ovat useaan otteeseen vaatineet komissiota ottamaan mekanismin rivakasti käyttöön. Yksi julkaistuista selvityksistä pyrkii muun muassa osoittamaan, että Unkarin katulamppujen uudistamiseen tarkoitetut EU-tuet ovat päätyneet korruption seurauksena Viktor Orbánin vävylle. Tämä väärinkäytös muiden joukossa antaisi poliitikkojen ja juristien yhteisen raportin mukaan oikeuden puuttua jäsenmaalle jaettaviin varoihin oikeusvaltiomekanismia ohjaavan asetuksen perusteella.
Pattitilanne Euroopan unionin sekä Puolan ja Unkarin välillä ei voi jatkua ikuisesti. Jo toistamiseen Puolaa ja Unkaria kritisoinut oikeusvaltioraportti on hälytysmerkki: komissio ja muut EU-jäsenvaltiot voivat jatkaa Puolan ja Unkarin sanallista kritisointia hamaan tulevaisuuteen, mutta vasta todelliset sanktiot tekevät unionista tarpeeksi vahvan puolustamaan oikeusvaltiotaan ja muita sen toiminnan perustana olevia arvoja. Komission tulee käynnistää oikeusvaltiomekanismin toimeenpano välittömästi.
Lisätietoja:
Henri Kaarakainen
Pääkaupunkiseudun Eurooppanuoret ry, hallituksen jäsen
henri.kaarakainen@jefhelsinki.com
Kirjoittaja on oikeustieteen ylioppilas sekä Pääkaupunkiseudun Eurooppanuorten vuoden 2021 hallituksen jäsen.
Viimeisimmät artikkelit
Eurooppanuoret on ensisijainen asiantuntija suomalaisessa Eurooppa-keskustelussa. Tule mukaan rakentamaan entistä parempaa Eurooppaa ja osaksi Suomen vaikuttavinta kansainvälisyyttä edistävää nuorisojärjestöä!