Eurooppa-foorumin logo

Kannanotto: Turvallistamisen aave leijui Eurooppa-foorumin yllä

3.9.2025

Viime viikolla (27. -29.9.) Turussa järjestettiin jokavuotinen Eurooppa-foorumi. Tapahtuma keräsi paikalle niin tutkijoita, asiantuntijoita, poliitikkoja kuin myös muita vaikuttajia yhteiskunnan eri sektoreilta. Myös Eurooppanuoret olivat mukana tapahtuman järjestelyissä.

Tänä vuonna Eurooppa-foorumissa korostui vahvasti Euroopan viime vuosina muuttunut turvallisuustilanne. Tämä näkyi sekä puheenvuoroissa että ohjelmakattauksessa, joka tarjosi kuulijoilleen mahdollisuuden tutustua muun muassa Euroopan vahvistuvaan puolustukseen, Euroopan rooliin muuttuvassa maailmanjärjestyksessä, Startup yritysten tehtävään Euroopan puolustuksen uudistamisessa sekä tekstiiliteollisuuden rooliin osana kansallista puolustusta ja huoltovarmuutta.

Eurooppa-foorumin tehtävä on osallistua ajankohtaiseen Eurooppa-debattiin ja samalla tuoda ajankohtaisia Eurooppaan liittyviä aiheita laajan yleisön tietoisuuteen. Tällaisena maailmanaikana keskittyminen turvallisuuteen ja puolustukseen on täysin ymmärrettävää. Tästä huolimatta on häkellyttävää, kuinka paljon foorumissa annettiin tilaa niin sanotulle “kovalle turvallisuuspolitiikalle” ja kuinka eteenpäin katsova ja tulevaisuutta rakentava näkemys Euroopasta oli siirretty pienempään rooliin. Jopa niissä keskusteluissa, jotka eivät suoranaisesti liittyneet puolustuksen vahvistamiseen ajauduttiin herkästi argumentoimaan oman asian tärkeyttä kuten vapaata mediaa, lukutaitoa, EU:n sisämarkkinan kehitystä tai suhteiden vahvistamista EU-maiden välillä sillä, kuinka nämä omalta osaltaan vahvistavat kokonaisturvallisuutta tai huoltovarmuutta.

Hyvin useissa puheenvuoroissa jäi sanomatta ääneen se, minkä vuoksi on tärkeää ylläpitää puolustusta, kokonaisturvallisuutta ja huoltovarmuutta. Mikä on se, jota olemme valmiita puolustamaan? Mihin lopulta tähtäämme, kun investoimme puolustukseen, kasvatamme unionin kilpailukykyä tai varmistamme tiedon tai energian saatavuutta unionin alueella? Monelle Eurooppa-keskustelussa meritoituneelle ja vapaassa demokratiassa elämänsä viettäneelle tämä voi olla itsestäänselvyys. Silti olisi tärkeää sanoa ääneen, miksi vahva Eurooppa ja Euroopan unioni ovat puolustamisen arvoisia, sillä ilman tärkeimpien arvojemme kirkastamista, puhe puolustuksesta ja turvallisuudesta alkaa kuulostaa militaristista asevarustelua ja sotaintoa kirittävältä kiihkoilulta, joka on Euroopalle jo aivan liiankin tuttua sen oman historian vuoksi.

Euroopan unioni syntyi alun perin rauhanprojektiksi toisen maailmansodan repimälle mantereelle. Perusidea oli taata rauha Euroopassa syventämällä Euroopan valtioiden keskinäisriippuvuutta yhteisen sisämarkkinan avulla. Sisämarkkinan ja kaupankäynnin ohella korostuivat eurooppalaiset arvot ja niiden edistäminen. Näitä arvoja ovat muun muassa rauha, vapaus, tasa-arvo, hyvinvointi ja onnellisuus.

Eurooppa-foorumin on nyt ja tulevaisuudessa pidettävä huolta, että Euroopan unionin perusidea rauhanprojektina säilyy kirkkaana unionin puolustajien mielessä, jotta ettemme luisu päämäärättömään turvallistamiseen ja militarisoitumiseen. Sillä tällöin sysäämme syrjään eurooppalaiset arvomme ja annamme niitä uhkaavien autoritääristen ja arvojamme kunnioittamattomien tahojen määritellä agendaamme. Näitä tahoja vastaan on puolustauduttava, mutta vain koska meillä Euroopassa on jotain aivan ainutlaatuista ja suojelemisen arvoista.

Turun Eurooppanuorten poliittiset vastaavat

English summary: The annual Europe forum was held in Turku last week. This year, the forum focused strongly on Europe’s unstable security environment, and the topics discussed in the forum were based largely to the field of security and defense. This emphasis is understandable, as the forum’s mission is to process and discuss topical themes related to EU and Europe. However, the forum should also be able to present some visions and outlooks for Europe and emphasize the reasons why defending Europe is important and what, in fact, we are aiming to defend. The focus should be more strongly on values and goals of the EU, not on the security agenda set from the outside of the Union.

Lisätietoja antaa: Elle Okker, [email protected]

Eurooppanuoret on ensisijainen asiantuntija suomalaisessa Eurooppa-keskustelussa. Tule mukaan rakentamaan entistä parempaa Eurooppaa ja osaksi Suomen vaikuttavinta kansainvälisyyttä edistävää nuorisojärjestöä!