Eurooppakeskustelun laatua ja saavutettavuutta on parannettava – Eurooppanuoret haluaa oikoa vääriä käsityksiä EU:sta uuden työkalun avulla

13.8.2022

Eurooppanuorissa on keskitytty tänä vuonna pohtimaan, miten eurooppakeskustelun laatua voisi parantaa, ja samalla vähentää siihen liittyvää haitallista disinformaatiota. EU-asioista voi olla vaikeakin keskustella. Tietoa on paljon tarjolla, mutta suoria vastauksia kysymyksiin on välillä vaikea löytää. Asiaa hankaloittaa myös se, että EU:hun liitetään myös paljon virheellisiä käsityksiä. Eurooppanuoret haluaa oikoa vääriä käsityksiä Euroopan unionista uuden työkalun avulla. Järjestön verkkosivuilla julkistetaan tänään osio, josta löytyy yleisiä virheellisiä väittämiä EU:hun liittyen, sekä perustelut väitteiden virheellisyyteen. Osiota voi käyttää niin argumentointityökaluna, kuin myös oppimisen tukena.

”EU-tiedon, ja sen kautta eurooppakeskustelun saavutettavuuden lisääminen, kuuluu Eurooppanuorten ydintehtäviin. Yksi syy keskustelun vähäisyyteen on se, että EU:hun liittyviä asioita pidetään usein vaikeaselkoisina ja monimutkaisina”, kommentoi Eurooppanuorten puheenjohtaja Risto Rajala.

“Viestimme, ettei oman EU-tietämyksen tarvitse olla täydellistä, jotta EU asioista voisi keskustella. EU-asiat vaikuttavat meihin kaikkiin, ja tällöin myös keskustelu niistä kuuluu kaikille. Eurooppanuoret haluaa madaltaa kynnystä käydä laadukasta ja faktapohjaista eurooppakeskustelua. Tiedon pitää olla saavutettavaa, jotta se kannustaa ihmisiä keskustelemaan. Muun muassa tähän uudella työkalulla pyritään” kommentoi projektista vastannut liittohallituksen jäsen Amanda Alvesalo.

Projekti esitellään Eurooppanuorten perinteikkäässä Linnaseminaarissa, joka järjestetään Haikon kartanossa 12.-14.8.2022. Vieraina seminaarissa muun muassa komissaari Jutta Urpilainen, europarlamentaarikot Henna Virkkunen ja Ville Niinistö, sekä Ukrainan suurlähettiläs Olga Dibrova. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Akavan, Euroopan parlamentin Suomen toimiston ja Euroopan komission Suomen-edustuston kanssa.

Eurooppanuoret on vuonna 1997 perustettu valtakunnallinen nuorisojärjestö, joka toimii nuorten äänenä Eurooppa- ja kansainvälisyyskysymyksissä. Järjestö on uskonnollisesti ja puoluepoliittisesti sitoutumaton, ja sen toiminta avointa kaikille alle 29-vuotiaille nuorille. Eurooppanuorten tavoitteena on edistää myönteistä suhtautumista Euroopan unioniin ja kansainvälisyyteen sekä kampanjoida paremman ja yhtenäisemmän Euroopan puolesta. Lisää tietoa Eurooppanuorista löytää osoitteesta eurooppanuoret.fi/.

Lisätietoja:
Risto Rajala
Puheenjohtaja
[email protected]
+358 40 056 3080