Kannanotto

Kaksi vuosikymmentä Turun Eurooppanuoria – missä olemme nyt?

Posted on

Koska järjestötyössä huomio kiinnittyy helposti nykyisiin haasteisiin ja tulevan suunnitteluun, haluamme aika ajoin TENussa siirtää katseen myös menneeseen ja katsoa, mitä kuluneisiin vuosikymmeniin on mahtunut. Viime vuonna vietettiin TENun 20-vuotisjuhlia. Tuolloin kysyimmekin vanhoilta aktiiveiltamme, mitä heille on TENu-ajoista erityisesti jäänyt mieleen. Nämä muistot ovat luettavissa Instagramimme kohokohdissa. Vastauksia saimme mukavasti ja oli hienoa huomata, että […]

Kannanotto

Turun Eurooppanuoret ry ekskursiolla Euroopan pääkaupungissa 19.-23.9.2022

Posted on
artikkeli kuvituskuva

Näin kesän korvalla on aika fiilistellä Turun Eurooppanuorten viime vuoden Brysselin ekskursiota! Mukaan mahtui muun muassa haaveita omasta toimistosta, vierailu pohjoisen Venetsiaan sekä mielenkiintoisia johtopäätöksiä parlamentin tulkeista. Turun Eurooppanuoret pyrkii järjestämään ekskun joka vuosi, ja kansainvälisyysryhmässä pääset vaikuttamaan siihen, minne tenulaiset kulloinkin matkaavat! TENun vuoden 2022 ekskursio suuntautui Brysseliin. Viimeksi TENu matkasi Brysseliin vuonna 2016, […]

Tampere

Eurooppa-päivään sisältyy lupaus rauhasta

Posted on

Tasan 73 vuotta sitten 9.5.1950 esitti Ranskan silloinen ulkoasiainministeri Robert Schuman asiakirjan, jonka me jälkipolvet tunnemme Schumanin julistuksena. Julistuksessa ehdotettiin Euroopan hiili- ja teräsyhteisön (EHTY) perustamista, joka tulisi luomaan perustan sille taloudellispoliittiselle liitolle, jonka tunnemme nykyisin Euroopan unionina. Hieman alle vuosi Schumanin julistuksessa Euroopan hiili- ja teräsyhteisö sai alkunsa Pariisin sopimuksella. Alkuperäisten kuuden perustajamaan eli […]

Kannanotto

EU-politiikan tarkistuslista tulevalle hallitukselle

Posted on

Hallituksen muodostaminen on otsikossa päivittäin, ja tuleva hallitus tulee määräämään myös Suomen EU-suhteiden suunnan. Näin Eurooppa-päivän aikaan me Turun Eurooppanuorissa haluaisimme antaa hallitusneuvottelijoille muutaman ohjenuoran, jotka heidän olisi hyvä huomioida tulevassa EU-politiikassaan. 1. Vain yhtenäisellä viestillä selviämme valheiden maailmassa Euroopan unionia on viime vuosina vaivannut sisäinen riitely ja yhteisymmärryksen puuttuminen. Unkarin pääministeri Viktor Orbán on […]

Tampere

Eduskuntavaaleissa äänestetään myös EU:sta

Posted on

Eräs suuri asiakokonaisuus on loistanut poissaolollaan kevään eduskuntavaaleja värittävästä vaalikeskustelussa – nimittäin Euroopan unioni. Vaikka vaalien keskeisimpiin teemoihin lukeutuvat muun muassa valtiontalouden tasapainottaminen, turvallisuuspolitiikka sekä hintatason nousu, on EU mainittu lähinnä sivulauseissa. Hetken ajan EU oli vaalikeskustelun keskiössä, kun puoluejohtajat ryntäsivät paheksumaan Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purran ulostuloa, jonka mukaan Perussuomalaisten pitkän aikavälin tavoitteena on erota […]