Eurooppanuoret: EU:n Venäjälle asettamat pakotteet ovat riittämättömiä

Hae Eurooppanautiksi

Eurooppanuoret: EU:n Venäjälle asettamat pakotteet ovat riittämättömiä

26.2.2021

Euroopan unioni asettaa tänään virallisesti pakotteita ihmisoikeusrikkomusten perusteella venäläisen oppositiopoliitikon, Aleksei Navalnyin, laittomasta kohtelusta vastuullisiksi katsomilleen henkilöille. Eurooppanuoret pitää ulkoasianneuvostossa päätettyjä pakotteita riittämättöminä ja vaatii EU:lta tiukempaa Venäjä-politiikkaa.

“Tänään asetettavat pakotteet ovat täysin riittämättömiä ja kohdistuvat vääriin henkilöihin. Matalan tason virkamiesten sijaan pakotteet tulisi kohdistaa presidentti Putinin lähipiiriin kuuluviin oligarkkeihin, jotka ovat kahmineet itselleen korruption avulla miljardiomaisuuksia,” kritisoi Eurooppanuorten puheenjohtaja Risto Rajala.

Venäjä on viime vuosina luisunut yhä autoritäärisempään suuntaan, ja maan hallinto on pyrkinyt järjestelmällisesti hiljentämään kansalaisyhteiskuntaa painostuksen ja raa’an väkivallan avulla. Aleksei Navalnyi on tutkinut ja tuonut julkisuuteen Venäjän johdon harjoittamaa korruptiota, ja on siksi joutunut murhayrityksen kohteeksi, sekä myöhemmin laittomasti vankeuteen. Navalnyin pidätys ja myöhempi tuomio on johtanut suuriin mielenosoituksiin niin Venäjällä kuin maailmallakin. Venäjällä viranomaiset vastasivat mielenosoituksiin kovin ottein, ja tuhansia ihmisiä pidätettiin.

“Navalnyin kohtelu rikkoo paitsi kansainvälistä oikeutta, myös Venäjän omia lakeja. Navalnyita tukevien ja korruptiota vastustavien mielenosoittajien pahoinpitelemistä ja vangitsemista ei tule hiljaisesti hyväksyä. EU ei saa seurata Venäjän johdon toimintaa katsomosta, vaan sen on puolustettava arvojaan ja seisottava Venäjän kansalaisyhteiskunnan tukena,” vaatii Rajala.

Johdonmukaisen ja yhtenäisen linjan muodostaminen Venäjän toimiin on osoittautunut EU:lle vaikeaksi, mitä Venäjä on määrätietoisesti ja toistuvasti hyödyntänyt. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov nöyryytti EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkeaa edustajaa Josep Borrellia tämän Moskovan vierailun aikana ja on myöhemmin uhkaillut Venäjän voivan katkaista suhteensa unioniin kokonaan.

“Venäjä pyrkii kaikin keinoin hajottamaan EU:n rivejä, eikä sen uhittelulle saa alistua. Pystymme pitämään puolemme ainoastaan yhtenäisen EU:n avulla: yksikään jäsenmaa ei pärjää Venäjän edessä yksin. Siksi EU:n toimintakykyä on nopeasti vahvistettava ottamalla käyttöön määräenemmistöpäätökset ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Samalla Nord Stream 2 -kaasuputken rakennustyöt on välittömästi keskeytettävä, ettei EU-maiden riippuvuus venäläisestä energiasta pääse kasvamaan,” päättää Rajala.

Lisätiedot
Risto Rajala
Puheenjohtaja
risto.rajala@eurooppanuoret.fi
0400563080

Eurooppanuoret on ensisijainen asiantuntija suomalaisessa Eurooppa-keskustelussa. Tule mukaan rakentamaan entistä parempaa Eurooppaa ja osaksi Suomen vaikuttavinta kansainvälisyyttä edistävää nuorisojärjestöä!