
Ehdolla varapuheenjohtajaksi: Santeri Anttila
10.11.2025
Moro! Olen Santeri Anttila ja haen Eurooppanuorten varapuheenjohtajaksi vuodelle 2026. Olen lähtöisin Tampereelta, jossa myös opiskelen nyt neljättä vuotta valtio-oppia. Eurooppa ja EU on lähellä sydäntäni opintojen puolesta ja vapaa-ajalla: tässä on myös suuri syy, miksi Eurooppanuoret on mun järjestökoti. Harrastan ehtiessäni juoksua ja salilla käymistä, lukemista sekä oluita!
Eurooppanuorissa olen ollut aktiivina noin neljä vuotta, ensin Tampereen Eurooppanuorten EU-asiavastaavana ja sihteerinä sekä myöhemmin varapuheenjohtajana. Kuluvana vuotena olen toiminut liittohallituksessa poliittisena vastaavana, mikä on ollut itselle todella mieluisa pesti. Poliittisella puolella olen erityisesti tehnyt poliittista viestintää, kuten kampanjoita ja kannanottoja. Olen myös puheenjohtanut poliittista työryhmää, viestinyt sidosryhmille ja suunnitellut muutaman paneelin – niin ja tietysti edustanut! Lisäksi olen liittohallituksessa päässyt auttamaan esimerkiksi tapahtumissa ja kansainvälisissä meiningeissä. Aluekummina vastaan Tampereen aluejärjestöstä.
Haen varapuheenjohtajaksi vuodelle 2026, koska haluan olla mukana kehittämässä Eurooppanuorista yhä vaikuttavampaa ja osallistavampaa nuorisojärjestöä. Eurooppanuorilla on ainutlaatuinen paikka suomalaisella järjestökentällä, sillä mikään muu nuorisojärjestö ei viesti EU:sta ja Euroopasta niin aktiivisesti kuin me. Varapuheenjohtajana haluaisin aktivoida Eurooppanuorten poliittista vaikuttamista nykyistä enemmän kehittämällä poliittista työryhmää, lisäämällä päättäjätapaamisia ja uudistamalla poliittista viestintää. Jäsenistön osallistaminen on tärkeä teema, sillä se lisää toiminnan saavutettavuutta. Siksi on tärkeää säilyttää nykyiset käytännöt, kuten aktiivi-iltamat, -kokoontumiset sekä työryhmät.
Eurooppanuorten toiminta perustuu itsenäisille ja vahvoille alueille. Valtakunnallisella tasolla on siis erityisen tärkeää huomioida alueet ja tarvittaessa tarjota niille tukea. Samalla me olemme osa suurempaa eurooppalaista liikettä, joten kansainvälisyys on huomioitava laajasti. Kummankin tason huomioiminen vaatii monipuolisuutta tapahtumissa ja viestinnässä, mutta myös selkeää delegointia liittohallituksen sisällä. Kaikki edellä kuvattu on kuitenkin turhaa, jos toiminnan kestävyys laiminlyödään. Jatkuvuus voidaan taata vastuullisella taloudenpidolla, osaamisen vahvistamisella sekä toimintakulttuurin kehittämisellä. Aktiivien hyvinvoinnista on myös pidettävä huolta, eikä kenenkään tulisi kuormittua järjestötoiminnassa.
Ennen kaikkea kuitenkin haen varapuheenjohtajaksi, koska Eurooppanuorista olen löytänyt merkityksellisen tekemisen ohella itselleni korvaamattoman yhteisön. Siksi olen valmis antamaan itsestäni vieläkin enemmän tälle järjestölle.
Eurooppanuoret on ensisijainen asiantuntija suomalaisessa Eurooppa-keskustelussa. Tule mukaan rakentamaan entistä parempaa Eurooppaa ja osaksi Suomen vaikuttavinta kansainvälisyyttä edistävää nuorisojärjestöä!
