Emmi-Julia Lehtonen ehdolla varapuheenjohtajaksi 2026

Ehdolla varapuheenjohtajaksi: Emmi-Julia Lehtonen

10.11.2025

Olen Emmi-Julia Lehtonen ja olen ehdolla Eurooppanuorten varapuheenjohtajaksi vuodelle 2026!

Minulle tärkeitä teemoja ovat toimijoiden jaksamisesta huolehtiminen, aluejärjestöjen yhdenvertaisuus, saavutettavampi viestintä sekä monipuolisten tapahtumien takaaminen.

Eurooppanuorissa olen ollut aktiivisena vuodesta 2020, joista kolme kautta toimin Jyväskylän Eurooppanuorissa mm. tapahtuma- ja hankevastaavana, varapuheenjohtajana sekä puheenjohtajana.

Kuluneen vuoden olen vastannut liittohallituksessa viestinnästä ja tapahtumista. Haluan jatkossakin olla kehittämässä näiden sektoreiden toimintaa, jotta voimme tarjota jäsenillemme monipuolista, kiinnostavaa ja osallistavaa sisältöä sekä toimintaa. Teen myös töitä viestinnän parissa ja koen, että voin omalla ammattitaidollani kehittää Eurooppanuorten viestintää vielä paremmaksi. Koen erityisesti, että viestinnän saavutettavuuteen sekä kohdentamiseen on tärkeää panostaa entisestään. Mielestäni tapahtumista vastaavan varapuheenjohtajalla olisi tärkeä olla vankkaa kokemusta tapahtumista, jollaista minulla on!

Toimijoiden jaksamisesta huolehtiminen on äärimmäisen tärkeää. Loppuunpalaminen ei ole kenenkään edun mukaista ja tasavertainen työnjako, sekä siitä kiinni pitäminen edesauttaa kaikkien toimijoiden jaksamista, niin alueilla kuin liittohallituksessa.

Aluetoiminnan tulee jatkossakin olla matalalla kynnyksellä lähestyttävää, tämä takaa kiinnostuneille mahdollisuuden osallistua toimintaan, vaikka Eurooppanuoret tai järjestötoiminta yleisesti ei olisi ennestään tuttua. Alueita tulee tukea jatkossakin, sillä alueet ovat järjestömme ydin ja usein ensikosketus toimintaamme. Monipuolinen aluetoiminta kannustaa jäsenistöä mukaan niin alueiden, liittohallituksen kuin myös kansainvälisen tason toimintaan. Alueiden yhdenvertaisuudella voimme varmistaa, että mahdollisimman moni nuori pääsee osallistumaan Eurooppanuorten toimintaan, kattavasti ympäri Suomen.

Eurooppanuoret on oma järjestökotini ja paikka, jossa olen saanut oppia ja kasvaa järjestötoimijana. Kaiken toimintani taustalla onkin ajatus siitä, että voin omalla toiminnallani olla kehittämässä järjestömme toimintaa siten, että tästä järjestöstä voi tulla lukuisan muunkin innokkaan järjestökoti, alueesta tai taustasta riippumatta. Siksi olen ehdolla varapuheenjohtajaksi!

Teemoihini ja arvoihini voit tutustua myös Instagramissani @emmijulialehtonen

I’m Emmi-Julia Lehtonen and I’m running to be Vice-President of JEF-Finland in 2026!

I’m a passionate JEFer with competence in communications and events. My main goals are to sustain equal working systems for those that are in active within the organisation, improve communication to be more accessible, equal support of the local sections, and providing interesting events for our members.

I’ve been a JEFer since 2020. I have been part of JEF-Jyväskylä board for three years, and for this year I’ve been a member of JEF-Finland’s board, responsible for communication and events.

Eurooppanuoret on ensisijainen asiantuntija suomalaisessa Eurooppa-keskustelussa. Tule mukaan rakentamaan entistä parempaa Eurooppaa ja osaksi Suomen vaikuttavinta kansainvälisyyttä edistävää nuorisojärjestöä!