
Ehdolla puheenjohtajaksi: Pieta Päivänen
10.11.2025
Arvoisa Eurooppanuorten jäsenistö,
Haen luottamustanne armaan järjestömme puheenjohtajan tehtävään vuodelle 2026.
Ensi vuonna haluan olla rakentamassa Eurooppanuorista entistä äänekkäämpää, tasapainoisempaa ja saavutettavampaa liikettä, pitäen keskiössä kaikkein tärkeimmän: paremman ja yhtenäisemmän eurooppalaisen tulevaisuuden rakentamisen.
Eurooppanuorten tulee olla rohkea ja visionäärinen suunnannäyttäjä, joka tuo eurooppalaisen federalismin suomalaisen politiikan ytimeen. Meidän on uskallettava puhua Euroopan kunnianhimoisesta tulevaisuudesta ja vaatia myös muita osallistumaan tähän keskusteluun.
Kohta puolitoista vuotisen varapuheenjohtajakauteni aikana olemme vakauttaneet järjestömme taloudellista pohjaa rakentamalla vahvoja hankkeita. Samalla aluetoiminta on saanut uutta virtaa ja vahvistanut Eurooppanuorten näkyvyyttä eri puolilla Suomea. Tämä työ ei saa jäädä hetkelliseksi, vaan meidän on jatkettava samalla päättäväisyydellä. Kuten sanoin jo hakiessani liittohallitukseen syksyllä 2023, aluetoiminta on sydämemme ja tärkein kasvualustamme.
Samanaikaisesti meidän on uskallettava katsoa myös rajojen yli. Kansainvälisessä JEF-kentässä Eurooppanuorten täytyy ottaa sille kuuluva suuremman järjestön rooli. Tämä tarkoittaa aktiivisempaa yhteistyötä sisarjärjestöjen kanssa ja entistä saavutettavampia kansainvälistymismahdollisuuksia suomalaisnuorille.
Jotta voimme olla uskottava asiantuntija ja vahva nuorten ääni, meidän on huolehdittava myös järjestömme sisäisestä kestävyydestä. Viime vuosien haasteiden seurauksena Eurooppanuorten liittohallituksen työmäärä on kasvanut paikoin kestämättömäksi, eikä järjestömme vaikuttavuus voi jatkossa enää nojata vain vapaaehtoisten toimijoidemme venymiseen äärirajoilleen. Yksi ratkaisu tähän olisi siirtymä kohti puolipäiväistä puheenjohtajaa. Taloudellisen vakauden ja toimijoiden jaksamisen vahvistaminen on työtä, johon meidän on sitouduttava pitkäjänteisesti.
Yhtä tärkeää on kuitenkin vaalia yhteisöämme, jossa ystävyys ja nauru kantavat arkea eteenpäin. Siksi minun kampanjani ei ole vain minun visioitani ja tavoitteitani, vaan meidän yhteisen tulevaisuutemme kehittämistä. Haluan kuulla teitä kaikkia, alueita sekä uusia ja vanhoja jäseniä, miltä te haluatte ensi vuoden Eurooppanuorten näyttävän. (Etä)oveni on aina auki, joten laita viestiä niin jutellaan yhdessä!
Palataan pian asiaan,
Pieta
---
Dear JEFers,
I am running for president of JEF Finland for 2026.
Next year, I want to be at the forefront of building an even louder, more stable, and more accessible JEF Finland, keeping at its core what matters the most: building a better and more unified European future.
JEF Finland must be a bold and visionary leader, bringing European federalism to the heart of Finnish politics. We must have the courage to speak of Europe’s ambitious future and demand others to join this conversation.
As Vice President in the past year and a half I have focused on stabilising our finances through projectification and on strengthening local sections across Finland. This work must continue, but so must our ambition to play a stronger role internationally within JEF Europe.
To succeed, we need a resilient organization that supports the well-being of its actives. As a result of the challenges of recent years, the workload of JEF Finland’s board has become partly unsustainable. Our organization’s political power should no longer rely solely on the stretching of our volunteers to their limits. One solution to this would be a transition towards a part time president.
Equally important, however, is nurturing our community, where friendship and laughter carry us through everyday life. Therefore, my campaign is not just about my visions and goals, but about developing our shared future. I want to hear from all of you: local sections, as well as new and old members about what you want next year's JEF Finland to look like. My door is always open, so send me a message, and let’s talk together!
Federalist regards,
Pieta
Eurooppanuoret on ensisijainen asiantuntija suomalaisessa Eurooppa-keskustelussa. Tule mukaan rakentamaan entistä parempaa Eurooppaa ja osaksi Suomen vaikuttavinta kansainvälisyyttä edistävää nuorisojärjestöä!
