Eurooppanuoret suomen eu-jäsenyys kuvituskuva

Eurooppanuoret selvitti: Suomalaiset nuoret pitävät Suomen EU-jäsenyyttä erittäin hyvänä asiana

27.3.2018

Taloustutkimus oy selvitti Eurooppanuorten toimeksiannosta suomalaisten nuorten suhtautumista Euroopan unioniin ja eurooppalaisuuteen yleensä. Tutkimukseen haastateltiin yli tuhatta nuorta ympäri Suomen. Tulokset osoittavat suomalaisten nuorten suhtautuvan Suomen EU-jäsenyyteen hyvin myönteisesti ja kokevan itsensä Euroopan unionin kansalaisiksi. Vastaanvanlaista tutkimusta ei Suomessa ole aiemmmin tehty.

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että suomalaiset nuoret suhtautuvat Euroopan unioniin selkeästi positiivisemmin kuin esimerkiksi vanhempansa, 81% nuorista pitää suomen EU-jäsenyyttä hyvänä asiana. “Nuoret pitävät Suomen jäsenyyttä EU:ssa itsestään selvänä ja arvokkaana. Lienee selvää, että vastuuttoman Fixit-öyhöttämisen aika on ohi!” toteaa Eurooppanuorten puheenjohtaja Tuomas Tikkanen.

Tutkimuksesta käy ilmi, että suomalaisista nuorista 89% identifioi itsensä Euroopan unionin kansalaisiksi. Vaikka nuoret kokevat itsensä ensisijaisesti Suomen kansalaiseksi on eurooppalainen identiteetti vahvempi kuin oman paikkakunnan identiteetti. Tutkimus osoittaa siis eurooppalaisen identiteetin olevan kiinteä osa suomalaisten nuorten arkea.

Eurooppanuorten puheenjohtaja Tikkanen toivottaa kaikki EU:sta ja Euroopasta kiinnostuneet nuoret lämpimästi tervetulleeksi Eurooppanuorten toimintaan. “Olemme kehittäneet toimintaamme päämäärätietoisesti viimeiset pari vuotta. Olen vakuuttunut, että joidenkin vuosien kuluttua liki 100 % suomalaisista nuorista pitää itseään Euroopan unionin kansalaisina. Sen puolesta me Eurooppanuorissa teemme kovasti töitä”, Tikkanen päättää.

Lisätietoja,
Tuomas Tikkanen
Puheenjohtaja
+358 40 523 5768
[email protected]

Mikko Kymäläinen
Pääsihteeri
+359 911 2049
[email protected]

Eurooppanuoret on ensisijainen asiantuntija suomalaisessa Eurooppa-keskustelussa. Tule mukaan rakentamaan entistä parempaa Eurooppaa ja osaksi Suomen vaikuttavinta kansainvälisyyttä edistävää nuorisojärjestöä!