Yleinen

Latvian ei tule irtautua Istanbulin sopimuksesta

 

Eurooppanuoret tuomitsee Latvian parlamentin päätöksen vetäytyä Istanbulin sopimuksesta ja vaatii välitöntä toimintaa sopimuksen periaatteiden turvaamiseksi. Latvian päätös uhkaa EU:n uskottavuutta ihmisoikeuksien puolustajana, joten unionin on yhtenäisesti varmistettava sopimuksen täysimääräinen toimeenpano kaikissa jäsenmaissaan.

Istanbulin sopimus on Euroopan neuvoston yleissopimus, joka velvoittaa valtiot ehkäisemään ja torjumaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja edistämään tasa-arvoa, sekä väkivallan uhrien suojelua koko euroopassa. Sopimus astui voimaan vuonna 2014. Sen toimeenpano on parantanut poliisien, oikeuslaitoksen ja sosiaalipalvelujen valmiuksia tunnistaa ja puuttua väkivaltaan ajoissa, mikä on auttanut vähentämään vakavia väkivaltatapauksia monissa jäsenmaissa.

Latvia ratifioi sopimuksen keväällä 2024 ja on nyt ensimmäisenä EU-maana ja toisena Euroopan neuvoston jäsenenä vetäytymässä siitä parlamentin äänestyksellä. Parlamentti äänesti vetäytymisen puolesta oikeistopuolueiden aloitteesta. Päätöksen perusteluna esitettiin, että sopimus sisältää liikaa sukupuoliteorioihin liittyviä periaatteita - vaikka tämän Euroopan neuvosto on jo monesti kumonnut. 

Latviassa on väitetty, että kansallinen lainsäädäntö turvaa jo riittävästi naisten ja väkivallan uhrien asemaa, mutta Istanbulin sopimus tarjoaa yhtenäiset eurooppalaiset velvoitteet ja käytännöt, jotka ovat osoittautuneet tehokkaiksi naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyssä ja uhrien suojelussa.

Latvian vetäytyminen sopimuksesta on rikkomus yhteisiä eurooppalaisia arvoja vastaan. Se heikentää Euroopan ja EU:n uskottavuutta ihmisoikeuksien ja tasa-arvon puolustajana, sekä rikkoo Euroopan neuvoston ihmisoikeusjärjestelmän yhtenäisyyttä. Samalla se on vastoin EU:n perussopimusten henkeä: unionin on taattava ihmisoikeudet ja oikeusvaltioperiaate kaikissa jäsenmaissaan ja jäsenmaiden on puolestaan niitä noudatettava. 

Latvian päätös vetäytymisestä ei ole vain juridinen kysymys vaan myös poliittinen myönnytys naisvihalle ja tasa-arvopolitiikan taantumukselle. Eurooppa, joka sallii yhdenkin jäsenmaan kääntää selkänsä väkivallan uhreille, kääntää lopulta selkänsä myös eurooppalaisille arvoille.

Eurooppanuoret painottaa, että naisten ja tyttöjen oikeudet ovat erottamaton osa eurooppalaista demokratiaa ja sen tulevaisuutta. EU:n on puututtava aktiivisesti kaikkiin toimiin, jotka horjuttavat naisten turvallisuutta tai heikentävät väkivallan uhrien oikeusturvaa. Lisäksi jäsenmaiden keskuudessa on luotava poliittista painetta niitä maita kohtaan, joissa sopimus on allekirjoitettu, mutta jotka ovat lykänneet sen asettamista voimaan. 

 

Lisätiedot:
Nea Baarman

Puheenjohtaja

[email protected]

Eurooppanuoret on ensisijainen asiantuntija suomalaisessa Eurooppa-keskustelussa. Tule mukaan rakentamaan entistä parempaa Eurooppaa ja osaksi Suomen vaikuttavinta kansainvälisyyttä edistävää nuorisojärjestöä!