20262026TiedoteUutisetYleinen

Eurooppanuorten EU Youth Summit on valittu Kaarle Suuri -nuorisopalkinnon kansalliseksi voittajaksi

Eurooppanuorten viime syksynä järjestämä EU Youth Summit on valittu vuoden 2026 Nuorten eurooppalainen Kaarle Suuri -palkinnon kansalliseksi voittajaksi. 

 

EU Youth Summit oli osa Suomen 30-vuotisen EU-juhlavuoden tapahtumasarjaa ja se kokosi yhteen nuoria ympäri Eurooppaa pohtimaan aikamme suurimpia haasteita: teknologista murrosta, geopoliittista epävarmuutta ja ilmastokriisiä. Osallistujat laativat yhdessä laajan resoluution heidän toiveistaan Euroopan tulevaisuudelle. 

 

"Olemme erittäin kiitollisia tästä merkittävästä tunnustuksesta, joka muistuttaa, että nuoret ovat aktiivisia toimijoita eurooppalaisessa päätöksenteossa ja heidän äänellään on ratkaiseva merkitys yhteisen tulevaisuutemme rakentamisessa. Tämä on ensisijaisen tärkeä muistutus päättäjille globaalien kriisien keskellä. Nuorten viesti päättäjille on selkeä: vahva ja yhtenäinen Eurooppa ei ole vain tavoite, se on turvallisuutemme perusta nyt ja tulevaisuudessa." kiittää Eurooppanuorten puheenjohtaja Pieta Päivänen

 

Eurooppalaisen Kaarle Suuri -nuorisopalkinnon tarkoituksena on palkita nuorten toteuttamia hankkeita, joilla edistetään demokratiaa ja aktiivista kansalaisuutta. Euroopan parlamentti ja Saksan Aachenissa sijaitseva kansainvälinen Kaarle Suuri -palkintosäätiö myöntävät vuosittain nuorten eurooppalaisen Kaarle Suuri -palkinnon palkitakseen nuorten tekemää työtä, joka muokkaa yhteistä eurooppalaista identiteettiä ja vaikuttaa pysyvästi Euroopan tulevaisuuteen.

Kansallisen voiton myötä EU Youth Summit on ehdolla myös eurooppalaisen voiton saajaksi. Nuorisopalkinnon voittaja julkistetaan palkintoseremoniassa Saksan Aachenissa toukokuussa.

Eurooppanuoret on ensisijainen asiantuntija suomalaisessa Eurooppa-keskustelussa. Tule mukaan rakentamaan entistä parempaa Eurooppaa ja osaksi Suomen vaikuttavinta kansainvälisyyttä edistävää nuorisojärjestöä!