Puheenjohtaja Iiris Asunmaa

Puheenjohtaja Iiris Asunmaa Huomenta Suomessa 16.10.2019

15.10.2019

Eurooppanuorten puheenjohtaja Iiris Asunmaa on kutsuttu Huomenta Suomeen kommentoimaan 25 vuotta sitten järjestettyä kansanäänestystä EU-jäsenyydestä. Haastattelu nähdään suorana MTV3:n Huomenta Suomessa keskiviikkona 16.10. klo 6:37 alkaen.

”Suomen EU-jäsenyys on meille nuorille itsestäänselvyys. Olemme onnellisia, että aiemmat sukupolvet äänestivät jäsenyyden puolesta. Meillä on mahdollisuus matkustaa ja opiskella ympäri Eurooppaa sekä olemme vahva osa läntistä arvoyhteisöä”, kommentoi Asunmaa.

Eurooppanuoret teetti viime vuonna tutkimuksen nuorten EU-asenteista. Tutkimuksen mukaan yli 80 prosenttia suomalaisista nuorista pitää EU-jäsenyyttä hyvänä asiana.

”Nuoret suhtautuvat EU-jäsenyyteen hyvin myönteisesti, ja lähes 90 prosenttia nuorista kokee olevansa Euroopan unionin kansalaisia. Suomen tulevaisuus on vahvasti eurooppalainen”, päättää Asunmaa.

Eurooppanuoret on ensisijainen asiantuntija suomalaisessa Eurooppa-keskustelussa. Tule mukaan rakentamaan entistä parempaa Eurooppaa ja osaksi Suomen vaikuttavinta kansainvälisyyttä edistävää nuorisojärjestöä!