Tähdistö. Nicolas Koivisto ja Oona Vehmas Tähdistön päätoimittajiksi. Kuvassa vasemmalla Nicolas Koivisto ja oikealla Oona Vehmas.

Nicolas Koivisto ja Oona Vehmas Tähdistön päätoimittajiksi vuodelle 2025

19.1.2025

Nicolas Koivisto ja Oona Vehmas on valittu Eurooppanuorten asiantuntija- ja järjestömedia Tähdistön päätoimittajiksi kaudelle 2025.
Valinta tehtiin liitohallituksen kokouksessa 24/2024. Hakuajan päättymiseen mennessä hakemuksia tuli kolme kappaletta.

Nicolas Koivisto opiskelee toista vuotta valtiotieteitä Sciences Po -yliopistossa, Ranskassa.
’’Opinnot keskittyvät laajalti Euroopan unioniin ja tavoitteena onkin opintojen jälkeen päästä komissioon töihin’’, Koivisto kertoo. Ulkomailla opiskelevana nuorena hän halusi olla enemmän tekemisissä suomalaisten järjestöjen kanssa, joten viime kesänä hän päätti lähteä kirjoittamaan Tähdistöön. Euroopan unionissa Koivistoa erityisesti kiinnostavat talous ja hallinto, varsinkin yhteisten eurooppalaisten haasteiden, kuten talouskasvun, kehityssuunnat. Vapaa-ajallaan Koivisto nauttii vaeltamisesta niin luonnossa kuin kaupungeissakin.

Oona Vehmas viimeistelee graduaan Turun yliopistossa, pääaineenaan valtio-oppi. Hän on toiminut Turun Eurooppanuorten hallituksessa vuonna 2022 tapahtuma-, viestintä ja yhdenvertaisuusvastaavana, sekä vuonna 2023 poliittisesta toiminnasta ja viestinnästä vastaavana varapuheenjohtajana. Järjestötoiminnan lisäksi Vehmas on kerryttänyt monipuolista osaamista varsinkin viestinnän ja poliittisen toiminnan tehtävien saralla. Hän on työskennellyt niin Punaisella Ristillä, Turun yliopistolla kuin myös Valtioneuvoston kansliassa. Vehmas kertoo nauttivansa politiikan seurannassa ja analysoinnista sekä kirjoittamisesta myös vapaa-ajallaan.

Päätoimittajakaksikolla on jo mielessä konkreettisia tavoitteita tulevalle vuodelle. ’’Päätoimittajana haluan kannustaa suomalaisia nuoria hakeutumaan EU:hun töihin, sillä siellä on meistä suomalaisista pulaa’’, Koivisto kertoo.
’’Tähdistöllä on tärkeä rooli ajankohtaisen sekä aidosti perehtyvän EU-journalismin tarjoajana ja ensi vuonna tavoitteena on nostaa sen näkyvyyttä entisestään. Tulossa on myös erityisen jännittävä EU-vuosi tuoreen komission työn lähtiessä kunnolla käyntiin’’, kommentoi Vehmas.

"On ilo päästä työskentelemään Oonan ja Nicolaksen kanssa tänä vuonna. Heidän valintaansa puolsi vahva kokemus viestinnästä, Eurooppanuorista ja selkeä visio Tähdistön kehittämiselle tulevalle vuodelle", Eurooppanuorten puheenjohtaja Nea Baarman kommentoi uusien päätoimittajien valintaa.

Lämpimästi tervetuloa Nicolas ja Oona!

Lisätietoja:
Nea Baarman
Puheenjohtaja
[email protected]

Eurooppanuoret on ensisijainen asiantuntija suomalaisessa Eurooppa-keskustelussa. Tule mukaan rakentamaan entistä parempaa Eurooppaa ja osaksi Suomen vaikuttavinta kansainvälisyyttä edistävää nuorisojärjestöä!