kuvausteksti

Eurooppanuoret myöntää unikeonpäivän myssyn Viktor Orbanille - “EU:ssa ei ole tilaa riitapukareille”

27.7.2024

Eurooppanuoret muistaa unikeonpäivänä, 27. heinäkuuta, tahoa, jonka tulisi petrata EU- ja kansainvälisyysteemojen kanssa. Vuonna 2024 Eurooppanuoret haluaa muistuttaa Unkarin pääministeriä Viktor Orbania yhteistyön merkityksestä ja Euroopan unionin arvoista.

Unkarin puheenjohtajuuskausi EU:n neuvostossa alkoi heinäkuun alussa. Neuvoston puheenjohtajakolmikon tulisi profiloitua yhteistyökykyisenä ja avoimena EU:n kehitykselle, mutta Unkarin pääministeri Orban on toiminut yhteistyön jarruttajana. Tämän lisäksi Orban on heikentänyt Unkarissa sananvapautta sekä oikeusvaltioperiaatteen ja demokratian toteutumista. Vuoden 2010 jälkeen Unkarin tilanne on heikentynyt Orbanin Fidez-puolueen ajaessa läpi uutta EU-sääntöjen vastaista perustuslakia, vaikeuttaessa riippumattoman median ja ihmisoikeusjärjestöjen toiminta maassa, sekä korostaessa yhteistyötä Venäjän ja Kiinan kanssa.

Unikeonpäivän myssy lankeaa Orbanille erityisesti muistutuksena alkavasta neuvoston puheenjohtajakaudesta ja EU:ssa tehtävästä yhteistyöstä. Demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen rapauttaminen riittävät myssyn saamiseen, mutta Eurooppanuoret on erityisen huolissaan yhteistyökyvyttömyydestä, joka saattaa aiheuttaa suhteettoman suurta haittaa Euroopan turvallisuudelle.

“Orbanin toiminta on paatunutta ja tuhoisaa. Kuten vierailut Moskovaan ja Kiinan todistavat, Orban ei ole Euroopan rauhan asialla. Tuleva puheenjohtajuuskausi näyttää lisää. Se on kuitenkin varmaa, että EU:ssa ei ole tilaa riitapukareille,” kommentoi Eurooppanuorten poliittinen varapuheenjohtaja Nea-Bettina Baarman.

Lisätiedot
Nea-Bettina Baarman
Poliittinen varapuheenjohtaja
[email protected]

Eurooppanuoret on ensisijainen asiantuntija suomalaisessa Eurooppa-keskustelussa. Tule mukaan rakentamaan entistä parempaa Eurooppaa ja osaksi Suomen vaikuttavinta kansainvälisyyttä edistävää nuorisojärjestöä!