Nyt ei ole oikea aika keimailla EU-erolla
Nyt ei ole oikea aika keimailla EU-erolla
5.4.2023
Eurooppa elää keskellä suuria haasteita, joihin pystymme vastaamaan vain yhtenäisenä maanosana ja unionina. Maamme seuraavan hallituksen tulee hallitusohjelmassaan sitoutua siihen, että Suomi on avoin ja kansainvälinen maa, joka edistää sekä vauhdittaa vapaakauppaa, ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjumista globaalilla tasolla sekä puolustaa ihmisoikeus- ja oikeusvaltioperustaista politiikkaa ja kansainvälistä yhteistyötä. Eurooppanuoret vaatii hallitusneuvottelijoilta, ettei EU-eron ihannoinnille ja eurooppalaisen yhteisön heikentämiselle hallitusta muodostettaessa anneta piiruakaan periksi.
“Maanosassamme vallitseva taloudellinen ja geopoliittinen tilanne edellyttävät tarkkaan harkittuja päätöksiä, joita ei tule tehdä hätiköiden populistisen halveksunnan siivittämänä. Takapulpetista huutelu ei auta. Suomen tulee olla proaktiivinen EU:n jäsenvaltio, joka on omalla toiminnallaan määrittämässä EU:n suuntaa”, linjaa Eurooppanuorten puheenjohtaja Amanda Alvesalo. “Siksi onkin hälyttävää, että vallan kahvaan voi nykytilanteessa löytää tiensä poliitikkoja, joiden mielestä maailman vahvimmasta poliittisesta ja taloudellisesta unionista eroaminen olisi toivottava politiikan suunta.”
Siirtyminen kriisistä toiseen on rasittanut kaikkia niin yhteiskunnan kuin yksilön tasolla. Olemme kuitenkin voineet luottaa siihen, että hädän hetkellä EU-kumppanimme seisovat tukenamme ja päinvastoin. Vastavuoroinen yhteistyö osana EU:ta on hyödyttänyt Suomea mittavasti niin talouden, turvallisuuden sekä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden saralla. Myrskyisten kriisien ajassa epäjärjestyksen kylväminen Suomen EU-erolla keimailulla on vastuutonta politiikkaa, jolle ei tule antaa jalansijaa.
“Vastuullisin asia, jonka Suomeen valittava poliittinen päättäjä voi tehdä, on vaalia sekä vahvistaa eurooppalaista yhteistyötä. Vain tällä tavalla Suomi voi vaikuttaa globaalisti”, Alvesalo päättää.
Lisätietoja:
Amanda Alvesalo
Puheenjohtaja
[email protected]
+358 50 321 6600
Viimeisimmät artikkelit
- Nea-Bettina Baarman Eurooppanuorten puheenjohtajaksi ja varapuheenjohtajaksi Pieta Päivänen 12.8.2024
- Pieta Päivänen ehdolla Eurooppanuorten varapuheenjohtajaksi 8.8.2024
- Nea-Bettina Baarman ehdolla Eurooppanuorten puheenjohtajaksi 7.8.2024
- Eurooppanuoret myöntää unikeonpäivän myssyn Viktor Orbanille – “EU:ssa ei ole tilaa riitapukareille” 27.7.2024
- Vähemmistöjen oikeuksilla ei pidä käydä kauppaa 29.6.2024
Eurooppanuoret on ensisijainen asiantuntija suomalaisessa Eurooppa-keskustelussa. Tule mukaan rakentamaan entistä parempaa Eurooppaa ja osaksi Suomen vaikuttavinta kansainvälisyyttä edistävää nuorisojärjestöä!