kuvausteksti

Risto Rajala Eurooppanuorten puheenjohtajaksi 2021

30.11.2020

Eurooppanuorten liittokokous on sunnuntaina 29.11.2020 valinnut liiton uudeksi puheenjohtajaksi vuodelle 2021 helsinkiläisen Risto Rajalan. Rajala tuli valituksi voitettuaan vaalissa tamperelaisen Lauri Ikolan äänin 120-47.

”Kasvavana ja aloitteellisena, yhdenvertaisuuden ja kansainvälisyyden nimeen vannovana kansanliikkeenä meillä on mahdollisuus muuttaa maailmaa. Tuomalla yhteen Euroopasta, federalismista, yhdenvertaisuudesta, ihmisoikeuksista ja koko maapallon tulevaisuudesta kiinnostuneet nuoret, voimme vaikuttaa siihen, että meidän tulevaisuutemme on turvattu. Siksi Eurooppanuoria tarvitaan enemmän kuin koskaan,” linjaa tuore puheenjohtaja Risto Rajala.

Lisäksi liittohallitukseen vuodelle 2021 valittiin varapuheenjohtajiksi Viivi Koski ja Milla Ristikangas sekä liittohallituksen jäseniksi Emilia Knaapi, Kaisa Matikainen, Nico Salmela, Maija Maunu, Denis Shemyakin, Mari Issakainen ja Niklas Toijala.

Lisätietoja:

Risto Rajala
Puheenjohtaja 2021
[email protected]

Julia Kahelin
Pääsihteeri
[email protected]

Eurooppanuoret on ensisijainen asiantuntija suomalaisessa Eurooppa-keskustelussa. Tule mukaan rakentamaan entistä parempaa Eurooppaa ja osaksi Suomen vaikuttavinta kansainvälisyyttä edistävää nuorisojärjestöä!