Eurooppanuorten harjoittelijaksi Vilma Kujala

Eurooppanuorten harjoittelijaksi Vilma Kujala

9.8.2022

Eurooppanuorten liittohallitus on valinnut kokouksessaan 8/2022 Eurooppanuorten korkeakouluharjoittelijaksi humanististen tieteiden kandidaatti Vilma Kujalan. Kujala on aiemmin ollut vaihto-oppilaana Saksassa sekä toiminut muun muassa yliopiston ainejärjestön liikunta- ja tapahtumavastaavana ja vapaaehtoisena kirkon toiminnassa.

“Odotan innolla pääseväni tekemään töitä osaavassa ympäristössä Eurooppanuorilla sekä kehittämään ja oppimaan uusia taitoja. Toivon, että pystyn hyödyntämään kokemustani järjestötoiminnassa ja tuomaan uusia ideoita viestintään” Kujala iloitsee.

Harjoittelijan pääasiallisiin tehtäviin kuuluvat Eurooppanuorten tapahtumien järjestelyissä avustaminen, tapahtumamarkkinointi sekä muu viestinnän sisältöjen suunnittelu. Harjoittelujakson aikana tapahtumia ovat muun muassa Linnaseminaari, Nature and Diversity in the North -seminaari ja syyspäivät. Lisäksi harjoittelija pääsee osallistumaan hankkeisiin.

“Syksy tulee olemaan huippu kiinnostava ja työntäyteinen. On mahtavaa saada Vilma mukaan auttamaan tapahtumien järjestämisessä ja viestinnässä”, kommentoi Eurooppanuorten puheenjohtaja Risto Rajala.

Kujala aloitti tehtävässään 8.8.2022.

Lisätietoja

Vilma Kujala
Korkeakouluharjoittelija
[email protected]

Saana Ylikruuvi
Virkaa tekevä pääsihteeri
[email protected]
+358 44 279 1399

Sykkiikö sydämesi uuden oppimiselle ja EU-tietoisuuden vahvistamiselle? Haluaisitko kouluttaa toisen asteen opiskelijoita EU:sta ja sen toiminnasta? Hae kouluvierailijaksi!