Eurooppanuorten korkeakouluharjoittelijaksi Michelle Lyijynen

Eurooppanuorten korkeakouluharjoittelijaksi Michelle Lyijynen
3.10.2022
Eurooppanuorten liittohallitus on valinnut kokouksessaan 12/2022 Eurooppanuorten korkeakouluharjoittelijaksi valtiotieteiden ylioppilaan Michelle Lyijysen. Michelle on toiminut muun muassa yliopiston ainejärjestön kulttuuri - ja virkistysvastaavana ja vapaaehtoisena startup tapahtuma Slushissa ja tutortoiminnassa. Hänellä on myös kokemusta viestinnällisistä työtehtävistä.
“On hienoa päästä työskentelemään kiinnostavaan ja osaavaan ympäristöön Eurooppanuorille ja samalla kehittämään ja oppimaan uusia taitoja. Uskon pääseväni hyödyntämään olemassaolevaa osaamista liittyen tapahtumien suunnitteluun, viestintään sekä järjestötoimintaan”, Lyijynen iloitsee.
Harjoittelijan pääasiallisiin tehtäviin kuuluvat Eurooppanuorten tapahtumien järjestelyissä avustaminen, tapahtumamarkkinointi sekä muu viestinnän sisältöjen suunnittelu. Harjoittelujakson aikana tapahtumia ovat muun muassa Syyspäivät ja liittokokous. Lisäksi harjoittelija pääsee osallistumaan käynnissä oleviin hankkeisiin ja uusien suunnitteluun.
“Michellen työpanos tulee innostavan ja kiireisen syksyn aikana tarpeeseen. Toivotamme hänet lämpimästi tervetulleeksi toimistollemme”, kommentoi Eurooppanuorten puheenjohtaja Risto Rajala.
Lyijynen aloitti tehtävässään 3.10.2022.
Lisätietoja:
Michelle Lyijynen
Korkeakouluharjoittelija
[email protected]
Saana Ylikruuvi
Pääsihteeri
[email protected]
+358 44 279 1399
Viimeisimmät artikkelit
- Hae mukaan Eurooppanuorten poliittiseen työryhmään! 14.4.2025
- EU:n otettava vastuu romanien kokemasta syrjinnästä 8.4.2025
- Nuorten osallisuuden lisääminen eurooppatietoisuuden kautta 3.4.2025
- Euroopan unionin on tuettava serbialaisten vaatimuksia hallinnon uudistamiseksi 25.3.2025
- 30 vuotta EU:ssa -seminaari 24.3.2025
Eurooppanuoret on ensisijainen asiantuntija suomalaisessa Eurooppa-keskustelussa. Tule mukaan rakentamaan entistä parempaa Eurooppaa ja osaksi Suomen vaikuttavinta kansainvälisyyttä edistävää nuorisojärjestöä!